"Minun tyttäreni saa ottaa lahjoja perheemme päämieheltä; minun tyttäreni saa kiitollisena ottaa vastaan isänsä, äitinsä ja veljensä rakkaimman ystävän antimia ja olla kiitollinen vielä yhdestä hyvästä työstä niiden tuhansien lisäksi, uhrausten, jotka hän on hyväksemme tehnyt", huudahti lady Castlewood. "Mitä merkitsee jalokivinauha verrattuna siihen rakkauteen, jota hän on meille osoittanut — armain suojelijamme ja hyväntekijämme? Emme saa kiittää häntä vain Frankin hengestä, vaan kaikesta, mitä omistamme — kaikesta, kaikesta ", virkkoi emäntäni kasvojen puna tummenneena ja ääni väristen. "Se arvonimi, jota kannamme, on hänen, jos hän vain tahtoo. Juuri meillä ei ole mitään oikeutta nimeemme, vaan hänellä, joka on liian suuri sitä kantamaan. Hän uhrasi nimensä kuolevan lordini vuoteen ääressä — uhrasi sen orpolapsilleni; hän hylkäsi arvon ja kunnian, koska hän rakasti meitä niin jalosti. Hänen isänsä oli ennen häntä varakreivi Castlewood ja markiisi Esmond ja hän on isänsä laillinen poika ja oikea perillinen ja me olemme vain hänen jalon lahjansa saajia, ja hän on päämies suvussa, joka on aivan yhtä vanha kuin teidänkin sukunne. Ja kun hän haluaa luopua nimestään minun lapsieni hyväksi, niin me rakastamme häntä ja kunnioitamme ja siunaamme häntä, kantakoon hän mitä nimeä tahansa!" — Ja nyt tuo hellä ja rakastava olento olisi taas polvistunut Esmondin eteen, mutta Esmond esti hänet siitä; ja Beatrix juoksi kalpeana äitinsä luokse ja syleili tätä ja huudahti pelästyneenä: "Äiti, mitä tämä merkitsee?"
"Tämä on perhesalaisuus, herra herttua", virkkoi eversti Esmond. "Beatrix-parka ei ole tiennyt siitä mitään ja hänen armonsakin tuli sen tietämään vasta vuosi sitten. Ja minulla on aivan yhtä hyvä oikeus luopua arvonimestäni kuin teidän ylhäisyytenne äidillä oli luovuttaa arvonimensä teille."
"Minä olisin kyllä kertonut kaiken herttua Hamiltonille", virkkoi emäntäni, "jos teidän ylhäisyytenne olisi pyytänyt tyttäreni kättä minulta eikä Beatrixilta. Minä olisin yksityisesti puhunut teidän kanssanne juuri tänään, mylord jolleivät teidän sananne olisi aiheuttaneet tätä odottamatonta selitystä. Ja onhan sopivaa, että Beatrix sen nyt myös kuulee ja tietää, kuten tahtoisin koko maailman tietävän, mitä me olemme velkaa sukulaisellemme ja suojelijallemme."
Ja sitten lady Castlewood kertoi liikuttavasti, pitäen tyttärensä kädestä kiinni ja puhuen paremmin hänelle kuin herttualle, sen, minkä te jo tiedätte — ylistäen taivaisiin asti sukulaisensa käytöstä. Mr. Esmond puolestaan perusteli niitä syitä, jotka hänestä olivat riittäviä osoittamaan miten paljon parempi oli, että ei nykyistä omistajaa syrjäytetty ja että hän itse edelleenkin jäi eversti Esmondiksi.
"Ja Esmondin markiisiksi, mylord", virkkoi herttua syvään kumartaen. "Saanko pyytää teidän ylhäisyydeltänne anteeksi sanoja, jotka lausuin tietämättömyydessä, ja pyydän teitä suomaan minulle ystävyytenne. Teidän sukulaisuutenne, sir, on kunnia, vaikka kantaisitte mitä nimeä tahansa" (niin hänen ylhäisyytensä suvaitsi sanoa); "ja vastalahjana siitä ylväästä lahjasta, jonka annatte vaimolleni, sukulaisellenne, voitte vaatia mitä palveluksia tahansa, jotka ovat James Douglasin vallassa. En saa koskaan rauhaa, jollen edes jollain lailla saa korvata teille velkaani; ja ehkäpä se ennen pitkää onkin minun vallassani sen toimen avulla, minkä hänen majesteettinsa on minulle uskonut", virkkoi herttua. "Minä pidän suurena suosionosoituksena, mylord, jos eversti Esmond luovuttaa minulle morsiameni."
"Ja jos hän jo edeltäpäin haluaa tavallisen palkkion, niin olkoon hyvä", virkkoi Beatrix ja tuli Esmondin luokse; ja kun Esmond suuteli häntä, Beatrix kuiskasi: "Oi, miksi en ennen tuntenut sinua."
Tästä suudelmasta kävi herttua kiihtyneeksi ja levottomaksi, mutta hän ei sanonut mitään. Beatrix kumarsi hänelle ylpeästi ja nuo kaksi ladyä poistuivat yhdessä huoneesta.
"Koska teidän ylhäisyytenne lähtee Pariisiin?" kysäisi eversti Esmond.
"Niin pian häiden jälkeen kuin mahdollista", vastasi herttua. "Se on määrätty joulukuun ensi päiväksi, ei voida olla sen nopeampia. Ajoneuvoja ei voida saada pikemmin kuntoon. Kuningattaren tarkoituksena on saada lähetystö mahdollisimman loistavaksi ja minulla itselläni taas on lakiasioita järjestettävinä. Tuo pahaenteinen Mohun on taas tullut tai on tulossa Lontooseen. Meillä on vireillä lakiasia lordi Gerard-vainajan omaisuudesta ja Mohun on kutsunut minut itseään tapaamaan."
V luku.