"'Ja me olemme ampuneet upseerin virantoimituksessa ja antaneet hänen käskyläisensä pujahtaa pakoon'", sanoi mylord.
"'Blaise', sanoi mr. Holt, kirjoittaen pari riviä muistikirjaansa — toisen myladylle ja toisen teille, nuoriherra Harry — 'sinun on mentävä takaisin Castlewoodiin ja vietävä nämä sinne' ja katsokaapa nyt!"
Ja hän antoi Harrylle nuo kaksi paperia. Harry luki hänelle osoitetun ja siinä oli ainoastaan: "Polta kaapissa olevat paperit; polta tämä. Et tiedä mistään mitään." Harry luki tämän ja juoksi yläkertaan emäntänsä huoneeseen, jossa tämän seuranainen nukkui lähellä ovea, sekä pani tämän hakemaan kynttilän ja herättämään myladyn, jonka käsiin hän antoi tuon paperin. Lady oli ihmeellinen nähtävyys yöasussaan. Harry ei milloinkaan ollut nähnyt mitään sen veroista.
Niin pian kuin lady sai paperin käsiinsä, Harry palasi takaisin kappalaisen huoneeseen, aukaisi tulisijan yllä olevan salakaapin, poltti kaikki siellä olevat paperit, ja, kuten oli nähnyt papin tekevän, otti erään arvoisan isän käsinkirjoitetun saarnakokoelman ja poltti sen puoliksi hiiliastiassa. Kun paperit oli täydelleen hävitetty, oli jo aamu valjennut. Harry juoksi takaisin emäntänsä luo. Tämän seuranainen johdatti hänet taas kreivittären kamariin. Kreivitär pyysi (aviovuoteensa verhojen takaa) poikaa käskemään valjastamaan hevoset vaunujen eteen, sanoen aikovansa lähteä heti matkaan.
Mutta hänen armonsa pukeutumismenot olivat yhtä mahdottoman pitkät tänä päivänä kuin muinakin, ja vaunut olivat olleet jo kauan odottamassa, kun mylady pukeutui vielä. Ja juuri kun kreivitär astui huoneestaan valmiina poistumaan, saapui nuori John Lockwood juoksujalkaa kylästä tuoden sen sanoman, että eräs lakimies, kolme upseeria ja parikymmentä sotamiestä marssi sieltä linnaa kohti. John oli vain kahden minuutin verran heitä edellä ja tuskin hän vielä oli kunnolleen saanut kerrotuksi sanottavansa, kun sotajoukko ratsasti pihallemme.
VI luku.
SALALIITON TULOS. THOMASIN, CASTLEWOODIN KOLMANNEN VARAKREIVIN KUOLEMA JA KREIVITTÄREN VANGITSEMINEN.
Ensin mylady aikoi kuolla kuten Maria, Skotlannin kuningatar (jonka kaltainen kaunotar hän kuvitteli olevansa), ja sivellen suonista laihaa kaulaansa, hän sanoi: "He saavat nähdä, että Castlewoodin Isabel on kohtalonsa tasalla." Hänen seuranaisensa Victoire neuvoi, että koskei hän enää voinut paeta, oli hänelle kaikkein viisainta ottaa vastaan sotamiehet aivan kuin hän ei epäilisi mitään ja että varakreivittären omassa huoneessa oli paras odottaa niitä. Niinpä tämän musta kiiltonahkainen matkalipas, jonka Harry oli viemäisillään vaunuihin, vietiin takaisin hänen armonsa huoneeseen, jonne palvelija ja emäntä vetäytyivät. Victoire tuli heti takaisin käskien paashin sanoa, että rouva varakreivitär oli sairas ja vuoteen omana reumatismin vuoksi.
Tällä aikaa sotamiehet olivat saapuneet Castlewoodin linnaan; Harry Esmond näki heidät seinäverhokamarin akkunasta. Portille asetettiin pari vahtia, puolikymmentä miestä kävi talliin ja muutamat muut, päällikkönsä ja erään mustapukuisen miehen johtamina, joka varmaankin oli lakimies, menivät erään palvelijan neuvosta rappusille, jotka johtivat siihen linnan osaan, jossa mylord ja lady asuivat.
Niinpä saapuivat kapteeni, sievännäköinen, ystävällinen mies, ja hänen kanssaan asianajaja eteisen läpi seinäverhokamariin, jossa nyt ei ollut ketään muita kuin nuori Harry Esmond, paashipoika.