"Isä Holtin kanssako?"
"Mr. Holtin kanssa."
"Entä mitä tietä he matkustivat?" kysyi lakimies.
"En minä ollut heidän mukanaan", vastasi paashi.
"Meidän täytyy saada tavata lady Castlewood."
"Minulla on määräys, ettei kukaan mene hänen armonsa luo — hän on sairas", sanoi paashi, mutta samalla tuli Victoire kreivittären huoneesta. "Hiljaa!" hän sanoi, ja muka tietämättä, että vieraita oli lähellä. "Mitä melua täältä kuuluu?" hän kysyi. "Tämä herrako on tohtori?"
"Pötyä! meidän täytyy saada tavata lady Castlewood", sanoi asianajaja työntyen sisälle.
Hänen armonsa huoneen akkunaverhot oli laskettu alas, ja kamari oli pimeä, ja kreivitär itse vuoteessa yömyssy päässään ja kohotettuna tyynyjensä varaan. Hän oli kaamean näköinen, vaikka puna vielä olikin hänen poskillaan; punamaalista hän ei halunnut luopua.
"Onko siellä tohtori?" hän kysyi.
"Tästä kujeilusta ei ole mitään hyötyä, rouva", sanoi kapteeni Westbury (se oli hänen nimensä). "Minun velvollisuuteni on vangita Thomas, Castlewoodin varakreivi, uskoton ylimys, Robert Tusher, Castlewoodin kappalainen, ja Henry Holt, jolla on monta nimeä ja tuntomerkkiä, jesuiittapappi, joka toimi täällä kappalaisena entisen kuninkaan aikana ja on nyt sen salaliiton johtaja, joka oli syntymäisillään tässä maassa heidän majesteettiensa kuningas Wilhelmin ja kuningatar Marian valtaa vastaan; ja minut on määrätty etsimään tästä talosta salaliiton papereita tai merkkejä. Teidän armonne suvainnee siis antaa minulle avaimensa, ja parasta olisi, että kaikin tavoin auttaisitte meitä tarkastuksessamme."