Tämä herra ei vielä ollut saavuttanut mitään ylhäistä kirkollista arvoa; hän oli vain St. Bride-kirkon saarnaaja, mutta veti koko kaupungin sinne kauniilla saarnoillaan. Hän oli mylordin kummipoika, ja mylord oli ollut hänen isänsä oppilas; hän oli Oxfordista käsin vieraillut Castlewoodissa usean kerran, ja hänen neuvostaan luullakseni lähetettiin Harry Esmond Cambridge'iin eikä Oxfordiin, josta paikasta mr. Atterbury, vaikka olikin sen huomattu jäsen, puhui vain pahaa.
Sanan viejämme löysi tuon hyvän papin kirjojensa äärestä jo kello viideltä aamulla, ja tämä seurasi miestä halukkaasti taloon, jossa varakreivi-parkani makasi; Esmond hoivasi häntä ja sai kuulla hänen viimeiset sanansa.
Kun mylord kuuli mr. Atterburyn saapumisesta, hän pyysi pusertaen Esmondin kättä, saada olla kahdenkesken papin kanssa, ja Esmond jätti heidät tuota juhlallista keskustelua varten. Varmaa on, että hänen omat rukouksensa ja surunsa koskivat hänen kuolevaa hyväntekijäänsä. Mylord oli sanonut hänelle sellaista, joka hämmensi nuorukaista — ilmoittanut hänelle erään salaisuuden, joka suuresti koski häntä. Kuultuaan sen hänellä oli tosiaankin ollut hyvää syytä epäilykseen ja kauhuun, henkiseen tuskaan samoinkuin päättäväisyyteenkin. Sillävälin kuin keskustelu mr. Atterburyn ja hänen kuolevan parannuksentekijänsä kanssa tapahtui sisemmässä huoneessa, riehui lordi Castlewoodin nuoren toverin rinnassa järkyttävä, suuri sisäinen taistelu.
Tunnin kuluttua — ehkä enemmänkin — tuli mr. Atterbury huoneesta, katsoen hyvin tutkivasti Esmondiin ja pitäen kädessään jotain paperia.
"Hän on Jumalan peljättävän tuomion partaalla", kuiskasi pappi. "Hän on keventänyt sydämensä minulle. Hän antaa anteeksi ja uskoo ja tekee parannuksen. Tuleeko se julkiseksi? Käskemmekö todistajan sitä allekirjoittamaan?"
"Jumala tietää", nyyhkytti nuorukainen; "rakas lordini on tehnyt minulle pelkkää hyvää koko elämänsä ajan."
Pappi asetti paperin Esmondin käteen. Tämä katsoi siihen. Se häälyi hänen silmissään.
"Se on rippitunnustus", sanoi hän.
"Se riippuu teistä", vastasi mr. Atterbury.
Huoneessa oli tuli, jonka ääressä kuivattiin vaatteita kylpyhuoneita varten, ja nurkassa oli kasa vaatteita kokonaan rakkaan lordini veren värjäämänä. Esmond meni tulen ääreen ja heitti siihen tuon paperin. Huoneessa oli suuri takka lasitetuista värillisistä tiilistä. Miten hyvin muistammekaan sellaisina kauhunhetkinä näkemämme pikkuseikat! — kirjapahasen, jota olemme lukeneet suuressa surussa — viimeisen ruokalajin maun, ruokalajin, jonka olemme syöneet ennen kaksintaistelua, tai jonkun tärkeän kohtauksen tai eron edellä. Värilliset tiilit tuossa huonossa talossa oli karkea kuva, joka kuvasi Jaakoppia karvaisine käsineen kavaltamassa Iisakilta Esaun esikois-oikeutta. Palava paperi valaisi kuvaa.