"Olen hallituksen palveluksessa".
Koko ajan piti Moody Sankeyta kädestä. Katsoen häntä kasvoihin terävillä, mustilla silmillään lausui Moody:
"Hyvä, Teidän tulee luopua toimestanne".
Sankey seisoi hämmästyneenä eikä voinut käsittää, mitä Moody sillä tarkoitti, että hän jättäisi toimen, joka hänestä oli erinomainen ja joka hänelle tuotti runsaan tulon. Hän hämmästyi niin, ettei hän voinut vastata sanaakaan. Mutta Moody selitti tarkoituksensa:
"Teidän tulee jättää toimenne ja yhtyä minuun. Te olette juuri se henkilö, jota kauvan olen etsinyt. Tahdon että matkustatte kanssani, niin Te voitte laulaa ja minä puhun".
Sankey oli nyt osaksi toipunut hämmästyksestään, mutta kysymys toimensa hylkäämisestä jonkun epävarman eteen oli liiaksi tärkeä, ja hän pyysi senvuoksi ajatusaikaa. Moody kysyi, tahtoiko hän lähteä hänen kanssaan panemaan asia rukouksessa Jumalan eteen, ja kohtelijaisuudesta suostui Sankey siihen. Moody rukoili, että Sankey näkisi, että hänen tuli käydä ehdotettua tietä, mutta Sankey pani sisässään sitä vastaan. He erkanivat ja Sankey palasi asuntoonsa Moodyn rukouksesta tosin liikutettuna, mutta vieläkin epävarmana. Tämä tapahtui sunnuntaina. Koko päivän ja seuraavan yön ajatteli Sankey Moodyn sanoja, mutta seuraavana aamuna oli hän vieläkin yhtä haluton jättämään tointaan kuukauspalkkoineen.
Juuri kun hän oli valmis vetäytymään syrjään, sai hän kortin. Katsoessaan sitä, huomasi hän sen olevan Mr. Moodylta, joka pyysi häntä kohtaamaan itseään kl. 6 iltapäivällä eräässä määrätyssä kadunkulmassa. Tietämättä, mitä Mr. Moody tahtoi, kirjoitti Sankey kortin takasivulle myöntävän vastauksen ja lähetti sen takaisin Moodylle. Muutamien ystävien kera oli hän kl. 6 sovitulla paikalla ja jonkun hetken kuluttua saapui Moody.
Pysähtymättä lainkaan heidän kanssaan puhelemaan, meni Moody heidän ohitsensa erääsen läheiseen kauppapuotiin sekä pyysi tyhjää laatikkoa lainaksi. Hän saikin sellaisen ja vieritti tuon suuren laatikon kadulle sekä asetti sen kadunkulmaan. Sitte kutsui hän Sankeyn erikseen ja pyysi häntä nousemaan laatikolle laulamaan joku laulu. Sankey suostui, ja kun hän oli laulanut pari laulua, kiipesi Moody laatikolle ja rupesi saarnaamaan. Työmiehet olivat juuri kotimatkalla myllyiltä ja tehtaista, ja ennen pitkää oli Moodylla suuri kuulijakunta. Sankey sanoo, että Moody sillä kertaa saarnasi laatikon päällä voimalla sellaisella, jolla hän ei sittemmin koskaan kuullut hänen puhuvan.
Joukko seisoi hämmästyksen valtaamana, samalla kuin sanat tulvailivat Moodyn huulilta ihmeteltävän voimakkaasti ja helposti. Puhuttuaan noin viisitoista minuuttia, hyppäsi hän alas laatikolta ja ilmoitti omin päinsä pitävänsä kokouksen musikaalisessa akatemiassa, ja sinne pyysi hän kansajoukkoa seuraamaan itseään. Käsi kädessä marssivat Moody ja Sankey pitkin katua ja samalla laulettiin laulu toisensa jälkeen. Kansajoukko seurasi heitä kintereillä, ja miehet eväskonttineen unohtivat lähteä kotiin, niin kokonaan oli laatikon päällä pidetty saarna heidät hurmannut.
Tästä marssista selitti Sankey, että se oli hänen ensimmäinen kokemuksensa pelastussotilaana. Parissa minuutissa oli musikaalinen akatemia kuulijoita täynnä ja Moody piti huolta siitä, että työmiehet työmekoissaan ensin saivat istuimet, ennenkuin hän meni ylös lavalle puhumaan.