Hänen palaamisensa jälkeen Chicagoon edistyi lähetystyö uudessa tabernaklissa ihanalla tavalla. Herätystulet syttyivät uudestaan ja paloivat kauvan ja kirkkaasti.
Vuoden kuluessa ryhdyttiin toimeen uuden, pysyväisen rakennuksen aikaansaamiseksi. Perustus, jolla nykyinen kirkko seisoo, ostettiin. Varoja kerääntyi kaikilta puolilta, samalla kun tuhannet pyhäkoululapset antoivat viisi senttiä kukin tiilien ostamiseksi. Kaksi vuotta tyydyttiin nykyisen rakennuksen pohjakerroksen päälle laaditun tilapäisen katon suojaan, mutta vihdoin, kuten eräässä seuraavassa luvussa kerrotaan, hankittiin varoja tämän rakennuksen täydelliseen kuntoon saamiseksi, joka sittemmin on tunnettu nimellä Chicago Avenue Church eli Moodyn kirkko.
KAHDESTOISTA LUKU.
Toinen käynti Englannissa, 1872.
Vaikka kuulijajoukot North Side Tabernaklet'issa olivat suuret ja kokoukset hedelmää tuottavat, oli Moodyn kumminkin mahdoton työskennellä kodeissa, koska sellaisia ei enää löytynyt. Tuli oli suurella alueella Tabernakletin ympärillä polttanut kaupungin tuhaksi. Mistä kansaa kerääntyi kokouksiin oli kerrassaan arvoitus. Sellaiset, jotka mökkinsä raunioiden sekaan pystyttivät, muuttivat alituisesti. Kun hän senvuoksi huomasi, että hänettä voitiin tulla toimeen Chicagossa ja hän halusi englantilaisten raamatuntutkijain jalkain juuressa tulla raamattua enemmän tuntemaan, päätti Mr. Moody vieläkin kerran lähteä Atlannin poikki. Hän matkusti kesäkuussa 1872.
Tämä käynti vaatii erityistä huomiota erään tapahtuman johdosta, joka epäilemättä merkitsi uutta käännekohtaa Mr. Moodyn elämässä.
Hän oli päättänyt olla minkäänlaiseen toimintaan ryhtymättä, jos hän vaan sitä voisi välttää; mutta eräänä päivänä meni hän rukouskokoukseen Old Baileyn luona, ja kokouksen lopussa pyysi Rev. Mr. Lessey, erään pohjois-Lontoon seurakunnan pastori, että hän seuraavana pyhänä saarnaisi hänen edestään. Mr. Moody suostui.
Paikka tuntui aamujumalanpalveluksessa sangen kylmältä ja kuolleelta. Kuulijat näyttivät jotenkin välinpitämättömiltä. Hänestä tuntui, ikäänkuin hän olisi tyhjää tavoitellut, ja näytti, että aamu oli mennyt turhaan.
Seuraava jumalanpalvelus oli kello puoli seitsemän illalla, ja saarnatessaan tunsi hän, ikäänkuin koko ilma olisi ollut Jumalan Hengellä täytetty. Hiljaisuus ylhäältä valtasi kansan ja todisti, että Jumala tutki heidän sydämiään. Hän oli vähäisen rukoillut sinä päivänä eikä voinut ymmärtää, mistä tämä siunaus tuli.
Kun hän oli saarnansa lopettanut, pyysi hän kaikkia, jotka halusivat pelastusta, nousemaan, että hän voisi rukoilla heidän edestään. Sadottain ihmisiä nousi kaikkialla kirkossa — näytti siltä kuin koko kuulijakunta olisi noussut.