Hänen vaimonsa selitti, ettei hän ollut voinut hyvin. Heti näytti ikäänkuin kaikki olisi hänelle selvinnyt. Hän lausui:
"Tämä on merkillistä! Olen ollut kuoleman porttien tuolla puolen aivan taivaan ovella saakka, ja täällä minä nyt taasen olen. Se en sangen merkillistä".
Taasen hän sanoi: "Tämä on minun kruunauspäiväni. Tämä on ihanaa!" Hän puheli siitä vaikutuksesta, jonka hän jätti jälkeensä, ja uskoi Northfieldin koulut molempien poikiensa haltuun. Tyttärelleen ja tämän miehelle hän uskoi Chicagon raamattuopiston. Kun häneltä kysyttiin, minkä tehtävän hänen vaimonsa saisi, virkkoi hän:
"Oi, hän on Eevan tavoin meidän kaikkien äiti!"
Innokkaaseen pyyntöön, että hän jäisi perheensä luo, hän vastasi:
"Minä en aijo elämääni heittää luotani. Minä viivyn niin kauan kuin
Jumala tahtoo, mutta jos hetkeni on tullut, niin olen valmis".
Eräs tätä seuraava lausunto osoittaa miten selvä hänen ajatuskykynsä oli. Hän huomautti:
"Meillä on tänään 22 päivä joulukuuta vai kuinka? Viisi kuukautta sitten kuoli Irene… juuri tässä huoneessa!"
Todellisuudessa oli siitä vain neljä kuukautta (22 p. elok.), mutta muuten oli kaikki juuri niinkuin hän lausui.
Yht'äkkiä näytti hänen vallanneen uusi ajatus, jolloin hän epäilemättä tunsi olennossaan sen uudistetun voiman, joka usein juuri on lopun enteenä; hän huusi: