Kaikkien näiden suunnattomien kuulijakuntien yli kuului Mr. Sankeyn kirkas, täytelijäs ääni, vuoroon hehkuvan hellänä ja taasen voimakkaana, pitäen kansajoukot sanattomassa jännityksessä. On mahdotoin luoda täydellinen kuva tästä erittäin merkillisestä hengellisestä vaikutuksesta länsi-Skottlannissa. Juuri tähän aikaan keksi Mr. Sankey jossakin sanomalehden nurkassa sen laulun, joka sittemmin nimellä "Yhdeksänkymmentä yhdeksän" on tullut niin kuuluisaksi.
"Yhdeksänkymrnentä yhdeksän".
Oli yhdeksänkymmentä yhdeksän Jälell' lammashuoneessa, Mutt' korven helmahan synkeän Yks' erkani laumasta. Pois kau'as se eksyi harhaillen Jo hoidosta hellän paimenen.
"Sull' on yhdeksänkymment' yhdeksän, Eikö siinä kyllin ois?" "Ei", kuultiin paimenen ääntävän, Kun kiiruhti korpeen pois, "Mä etsiä tahdon, vaikka lie Kuink' ahdas ja kolkko korven tie".
Yli Herramme kahlas virtojen, Yhä etsi päivin, öin, Ja vihdoin viimeinkin löysi sen Kadonnehen tuskin töin; Hän kuuli sen kurjan huudon kai Ja nääntyvän raukan kiinni sai.
"Miksi vuorelle tie on verinen, Rakas, kallis Herrani?" — "Kas, siihen vuos' veri paimenen, Kun lammasta etseili". — "Mi haavoitti kätes armahat?" — "Nuo pistävät orjantappurat".
Ylös taivasta kohden kohoaa Ilohuuto kaikuvin: "Kaikk kaikki kilvassa iloitkaa, Jo lampahan saavutin!" Ja enkelten riemulaulu soi: "Jo Herrall' on morsionsa, oi!"
Tästä ajasta alkaen oli Moodyn ja Sankeyn eteenpäinmeno kuin voittokulkua, ja heidän työnsä menestys oli jo edeltäpäin taattu. "Näiden miesten kulku on kuin lumipallon vieriminen", kirjoitti se pastori, joka ensin kutsui heitä Sunderlandiin, "se kasvaa sikäli kun se etenee; ensin kädellinen, lopussa vuori". Viimeisessä kokouksessa Glasgowissa oli 50,000 henkeä läsnä, ja koska tällainen paljous ei kristallipalatsiin mahtunut, pidettiin kokous ulkoilmassa, jolloin Moody ja Sankey seisoivat eräällä kuski-istuimella.
Samanlaisia näkyjä seurasi muissakin Skottlannin kaupungeissa. Maa kynnettiin syvemmältä kuin ennen milloinkaan. Mr. Moody kävi sittemmin Mr. Sankeyn seurassa kahdesti tai kolmasti tässä maassa, saaden joka kerta kokea innokasta vastaanottoa ja saavuttaen hyvät hengelliset tulokset. Ei siis ihme, että lord Overtoun hänen kuoltuaan sähköitti:
"Koko Skottlanti suree!"