Tällä esipuheella aloitti Mr. Moody saarnansa. Hän näytti uupuneelta, ja hänen kasvonsa olivat hikiset ja punottivat. Mutta sellaisen kuuliakunnan vaikuttama inspiratiooni ylläpiti häntä.

Hänen viimeisen saarnansa aineena oli: "Esteet". Hän luki vertauksen Luuk. 14: 16-24.

"Niin hän sanoi hänelle: Yksi ihminen teki suuren ehtoollisen, ja kutsui monta. Ja lähetti palvelijansa ehtoollisen hetkellä sanomaan kutsutuille: Tulkaat, sillä kaikki ovat valmistetut. Ja he rupesivat järjestänsä kaikki heitänsä estelemään. Ensimmäinen sanoi hänelle: minä ostin pellon, ja minun pitää menemän sitä katsomaan. Minä rukoilen sinua, sano minun esteeni. Ja toinen sanoi: minä ostin viisi paria härkiä, ja menen niitä koettelemaan. Minä rukoilen sinua, sano minun esteeni. Ja kolmas sanoi: minä olen emännän nainut, ja en taida sentähden tulla".

"Ja kun se palvelija tuli, sanoi hän nämät herrallensa".

"Silloin perheenisäntä vihastui, ja sanoi palvelijallensa: Mene nopiasti kaupungin kaduille ja kujille, ja saata tänne vaivaiset ja raajarikot, ontuvat ja sokiat".

"Ja palvelija sanoi: Herra, minä olen tehnyt niinkuin sinä käskit, ja vielä nyt sijaa on".

"Ja herra sanoi palvelijalle: Mene maantielle ja aidoille, ja vaadi heitä sisälle tulemaan, että minun huoneeni täytettäisiin; sillä minä sanon teille, ettei yhdenkään niistä miehistä, kuin kutsuttiin, pidä maistaman minun ehtoollistani".

Torstaina hän kylmetytti itsensä kylpyhuoneessa, ja täytyi perjantaina kutsuttaa lääkäri. Lääkärin neuvosta päätti hän jättää vaikutuksen jatkamisen sikseen. Kun hän oli tehnyt tämän päätöksen, vapautui hän painavasta taakasta, ja voimat rupesivat palaamaan. Pikaista kotiin palaamista ruvettiin puuhaamaan.

Mr. Moody mainitsi kiitollisuudella sen kohtelijaisuuden, jota ystävät Kansasissa hänelle osoittivat. Kotimatkalla tapahtui jotakin, joka on kuvaavaa sille, mitä usein viime vuosina tapahtui. Kun juna saapui Detroitin asemalle, oli se enemmän kuin tunnin myöhästynyt, ja ellei onnistuttaisi voittamaan takaisin ainakin puolta tästä ajasta, niin eivät he ennättäisi Niagaraan ennen läpikulkevan Boston-junan lähtöä, jonka kanssa itäinen juna oli yhteydessä. Junan seistessä asemalla, lähtömerkkiä odottaen tuli junankuljettaja, harmahtava vanha rautatieveteraani, käyden läpi junan, kunnes hän saavutti ylimääräisen vaunun.

"Kenen vaunu tämä on?" kysyi hän eräältä joukosta, joka seisoi vaunun ulkopuolella.