AIRUT.
Lisää kuule, Caesar:
Menecrates ja Menas, kuulut rosvot.
Vallanneet ovat meren, jota nyt he
Vakovat, raatelevat emäpuillaan.
Mont' ilkihyökkäyst' ovat maahan tehneet;
Pelosta rantalaiset kalpenevat,
Ripeä nuoruus kapinoi. Jos laiva
Näkyviin nousee, siepataan se oiti:
Pompejon nimi surmaavampi on
Kuin julki sota.
CAESAR.
Oi, Antonius, heitä
Humusi hurjat! Kun Modenasta,
Miss' ensin Hirtion ja Pansan voitit,
Sä itse karkoitettiin, kulki nälkä
Sun jäljissäs; mut hemmoteltunakin
Sen vaivat sinä kestit kärsivämmin,
Kuin voisi raakalainen; hevon virtsat
Sa joit ja kuljuvedet, joita inhoo
Jo itse peto; hylkinyt ei suusi
Koleimman pensaan katkerinta marjaa;
Kuin hirvi, lumen peittäessä nurmet,
Nakersit puiden kuorta; Alpeill' olit
Niin inhaa lihaa syönyt, että monen
Sen pelkkä näkö tappoi. Kaiken tään —
Voi kunniaasi, että nyt sen kerron! —
Niin urhokkaasti kestit, ett'ei poskes
Ohennut siitä lainkaan.
LEPIDUS.
Surku miestä!
CAESAR.
Häpeä hänet Roomaan pian tuokoon!
Nyt sopiva on aika meidän kahden
Sodassa näyttäytyä; siksi oiti
Kutsumme kokoon neuvoston; Pompejus
Vain hyötyy työttömyydestämme.
LEPIDUS.
Caesar,
Huomenna annan tarkan tiedon siitä,
Mit' aikaan merellä ja maalla saan
Nykyisen vaaran torjuksi.
CAESAR.
Se sama
On huolena myös mulla. Hyvästi!
LEPIDUS.
Hyvästi! Mitä ulkoasioista
Sill' aikaa saatte tietoonne, niin suokaa
Minulle siitä osa.
CAESAR.
Tietystikin;
Velvollisuushan sitä multa vaatii.
(Menevät.)
Viides kohtaus.