CHARMIANA.
Kipeä mull' on käsi; pelatkaa
Mardianon kanssa.
CLEOPATRA.
Nainen yhtä hyvin
Peliss' on kuohilaan kun naisen kanssa. —
No, peliin käytkö kanssani, Mardianus?
MARDIANUS.
Parasta koitan, armollinen rouva.
CLEOPATRA.
Pelurin puoltona on hyvä tahto,
Vaikk' onkin kyky huono. — Ei, ei kelpaa! —
Miss' onkeni? Nyt virran rantaan! Siellä
Etäisen soiton soidess' eksytän
Ma kalaa kultaeväistä; se koukkuun
Käy niljanielustaan; sen vedän maalle,
Ja aina silloin Antoniota muistan
Ja sanon: »Haa, jo sain sun!»
CHARMIANA.
Hupaista,
Kun veikall' ongitte, ja sukeltaja
Antonion koukkuun pani suolakalan,
Jonk' ylös sitten kiivaasti hän veti.
CLEOPATRA.
Niin, silloinhan — oi, niitä aikoja! —
Hymyilin hänet tajultaan, ja taasen
Ens' yönä tajuun hymyilin, ja sitten
Makuulle aamull' yhdeksältä juotin,
Puin hänet tanuun, hameeseen, ja itse
Philippiläisen voittomiekan otin. —
(Airut tulee.)
Italiasta? — Virkistävä sade
Nyt vala korvaani, se muuten hiukee.
AIRUT.
Oi, rouva, rouva, —
CLEOPATRA.
Antoniusko kuollut?
Sa kuningattaresi surmaat, konna,
Jos sanot niin; mut hyvin voipa, vapaa —
Jos niin — he, tuossa kultaa, tässä käsi
Ja sinisuonet suudellasi, joit' on
Vavisten kuninkaatkin suudelleet.
AIRUT.
Siis ensin: hyvin voi hän.
CLEOPATRA.
Lisää kultaa! —
Mut huomaa, sanotaan kuolleistakin:
He voivat hyvin; tuo jos tarkoitukses,
Niin kultani ma sulaan ja sen kaadan
Kitaasi häijyyn.