SILIUS.
Ventidius, miekkas
Kun vielä parthilaisten verta höyryy,
Niin pakoojia vainoo; Meediat urki,
Mesopotamiat ja kaikki hyylät,
Miss' olla voivat. Suur' Antonius sitten
Sun voittovaunuun asettaa ja pääsi
Koristaa laakereilla.
VENTIDIUS.
Silius, Silius,
Min' olen kyllän tehnyt. Alamainen
Voi liikojakin tehdä. Tiedä, Silius:
Parempi työtönnä, kuin töistään saada
Liiaksi mainetta, jos meistä etääll'
On palveltava. Caesar ja Antonius
Enemmän saivat aikaan muiden kautta
Kuin itsestään. Maaherra Syyriassa,
Edeltäjäni Sossius, herrans' armon
Menetti, kun hän äkkiarvaamatta
Sai liian suuren maineen. Joka sodass'
On päällikköään toimess' etevämpi,
Tuleepi päällikkönsä päälliköksi,
Ja kunnian himo, sotamiehen hyve,
Valitsee ennen tappion kuin voiton,
Joss' itse varjoon joutuisi. Ma voisin
Antonion hyväks enemmänkin tehdä,
Mut hän vaan suuttuisi, ja hänen vihans'
On surma toimilleni.
SILIUS.
Sull' on sitä,
Jot' ilman miekankantajaa ei miekast'
Erottaa saata. Kirjoitatko hälle?
VENTIDIUS.
Nöyrästi kerron, mit' Antonion nimi —
Tuo taika-sotahuutomme — sai aikaan:
Kuin hänen lipuillaan ja armeijoillaan
On voittamaton Parthian ratsuväki
Ajettu tantereelta.
SILIUS.
Miss' on nyt hän?
VENTIDIUS.
Athenaan aikeessa; ja meidän tulee,
Niin pian kuin vain voimme taakaltamme,
Siell' ennen häntä olla. — Mars, siis matkaan!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Rooma. Vierashuone Caesarin asunnossa.
(Agrippa ja Enobarbus kohtaavat toisensa.)
AGRIPPA.
No, ovatko jo langot eronneet?