ENOBARBUS.
Enimmin Caesarin; mut myös Antonion.
Ei sydän, kieli, kynä eikä runo
Voi ajatella, haastaa, piirtää, laulaa,
Kuin suurest' on Antonius hälle rakas.
Mut Caesar? Vaiti vain, ja polvi maahan,
Niin, polvi maahan!
AGRIPPA.
Kumpaakin hän lempii.
ENOBARBUS.
Hän sontiainen on, ja he sen siivet. —
(Torventoitaus.)
Ratsaille kutsu! — Hyvästi, Agrippa!
AGRIPPA.
Hyvästi, sotur' uljas! Onneksenne!
(Caesar, Antonius, Lepidus ja Octavia tulevat.)
ANTONIUS.
Ei enempää!
CAESAR.
Te viette osan suuren itsestäni;
Mun häness' omistatte. — Sisko, ollos
Semmoinen puoliso, kuin sydämmeni
Voi toivoa ja pyhästi sen taata. —
Antonius, veljeni, tää hyveen kuva
Se rakkautemme välill' olkoon juote,
Jok' yhdistää ja kiintää, eikä murrin,
Mi kaikki rikkoo. Paremp', ett'ei tätä
Sidettä oisikaan, kuin ett'ei sitä
Molemmat hellisi.
ANTONIUS.
Mua epäilette;
Se mua loukkaa.
CAESAR.
Sanoin, minkä sanoin.
ANTONIUS.
Vaikk' olettekin tarkka, pienint' ette
Te syytä löynne tuohon pelkohonne.
Jumalat teitä varjelkoot ja teihin
Taivuttakohot roomalaisten mielen!
Me eroamme tässä.