AGRIPPA.
Kas, Enobarbus,
Antonius milt'ei ulvoi, nähdessänsä
Caesarin surmattuna; ja hän itki.
Kun Philippissä näki Bruton ruumiin.
ENOBARBUS.
Niin, häness' oli sinä vuonna nuha.
Mit' ilolla hän pilloi, sitä itki:
Mua usko, kunnes itsekin ma itken.
CAESAR.
Sua aina muistan, armain sisko; kuvaas
Ei haihduttaa voi aika.
ANTONIUS.
Tänne, veljyt!
Kanssanne lemmen voimassa ma kilpaan:
Nyt teitä syleilen, nyt teidät päästän
Ja heitän jumalille.
CAESAR.
Onnen huomaan!
LEPIDUS.
Valaiskoon taivaan koko tähtisarja
Ihanan tiesi!
CAESAR.
Hyvästi!
(Suutelee Octaviaa.)
ANTONIUS.
Hyvästi!
(Torvet soivat. He lähtevät.)