CHARMIANA. Jos ei kostea käsi tiedä hedelmällisyyttä, niin en osaa minä korvuksiani kynsiä. — Kas niin, ennusta hänelle nyt jotakin arkionnea.
TIETÄJÄ.
On yhdenlaiset teidän kohtalonne.
IRAS.
Mutta kuinka? Kuinka? Selitä tarkemmin.
TIETÄJÄ.
Nyt olen kaikki sanonut.
IRAS.
Siis ei tuumaakaan enemmän onnea kuin tuolla?
CHARMIANA. Mutta jos nyt saisit tuuman verran enemmän onnea, niin missä sen olisi paikka?
IRAS.
Ei ainakaan mieheni nenässä.
CHARMIANA. Taivas varjele pahoista ajatuksista! — Alexas, tule! Hänenkin kohtalonsa! Anna hänelle vaimo, joka ei osaa kävellä, rakkahin Isis, sitä sinulta rukoilen! Ja anna sen sitten kuolla, ja laita hänelle vielä pahempi sijaan, ja pahemman jälkeen vieläkin pahempi, kunnes pahin kaikista saattaa nauraen hänet hautaan, tuon viisikymmenkertaisen aisankannattajan! Isis hyvä, kuule rukoukseni, vaikka minulta kieltäisitkin paljon painavampaa; Isis hyvä, sua rukoilen!
IRAS. Aamen! Rakas jumalatar, kuule kansasi rukous! Sillä jos sydäntä särkee nähdä kaunista miestä haureelliseen naiseen kytkettynä, niin on surmaavan surullista katsella rumaa lurjusta sarvettomana. Siis, rakas Isis, noudata säädyllisyyttä ja anna hänelle ansaittu osansa.
CHARMIANA.
Aamen!