MENENIUS.
Miksi menisin?
BRUTUS.
Koitelkaa, mitä rakkautenne Roomaan
Hänessä voipi.
MENENIUS.
Entä jos hän käskee
Mun pois, niinkuin Cominion, kuulematta?
Mit' arvelette siitä? — Taasen lisää
Yks tyytymätön ystävä, min mielen
Hän tylyydellään tervaa. Aatelkaapas.
SICINIUS.
Mut hyvän tahtonne sen maksaa Rooma
Sen mukaan, miten hyvää tarkoititte.
MENENIUS.
No, tahdon koittaa; kenties hän mua kuulee.
Mut tuo, ett' yrmi kelpo Cominiolle
Ja puri huultaan hän, se arveluttaa.
Hän pahall' oli päällä, syömätönnä;
Kun suonet tyhjät on, on veri kylmä;
Nyreät aamull' olemme ja nurjat
Niin antamaan kuin anteeks antamaan;
Mut veren putket, sokkelot kun täynnä
On ruokaa, viiniä, niin norjemp' on
Kuin paaston aikaan mieli. Siis, ma varron
Siks kun hän ruokatuulell' on, ja silloin
Pyynnöllän' esiin karkaan.
BRUTUS.
Oikotien
Te hänen hyvyyteensä tunnette
Ja ette eksy.
MENENIUS.
Hyvä; tahdon koittaa.
No, käyköön miten käykin, kohtaloni
Ma kohta näen.
COMINIUS.
Hänt' ei hän kuule.
SICINIUS.
Eikö?
COMINIUS.
Hän, näetten, kullass' istuu, silmä palaa.
Kun tahtois Rooman polttaa se, ja kosto
Se säälin kahlehtii. Ma polvistuin;
Hän tuskin sanoi: »nouse»; pois mun, vaiti
Kädellään viittas näin. Mit' aikoi tehdä,
Mit' ei, hän siitä kirjeess' antoi tiedon,
Ja valall' ehdot täyttämään mun vaati.
Siis turhaa kaikk' on toivo; ainoa
On hänen äitinsä ja puolisonsa:
He, kuulen ma, hält' aikovat nyt maalleen
Anoa armoa. Siis lähtekäämme
Rukouksillamme jouduttamaan heitä.