VOLUMNIA.
Ja tässä itsestäsi halpa ote,
Jok' ajan vaurastuttamana saattaa
Sun kaltaisekses tulla.
CORIOLANUS.
Sodan jumala,
Luvalla suuren Zeun, sun sielus täyteen
Jaloutta luokoon, ettei haavoittaa sua
Häpeä voi, ja sodass' että seisot
Kuin merirasti, myrskyj' uhotellen,
Ja sinuun katsovaiset pelastat.
VOLUMNIA.
Polvilles, poika!
CORIOLANUS.
Uljas poikan' on se!
VOLUMNIA.
Niin, hän ja vaimos, nainen tuo ja minä
Sua rukoilemme nyt.
CORIOLANUS.
Ma pyydän, älkää!
Mut, jos sen teette, kuulkaa ensin tämä:
Mit' olla vannoin myöntämättä, älkää
Sit' ymmärtäkö kielloks. Vaiti siitä,
Väkeni että päästäisin, ja Rooman
Käs'työläisien kanssa sopisin;
Vait siitä, luonnottomalt' että näytän;
Vihaani, kostoani järjen jäillä
Te ette lauhduttaa voi.
VOLUMNIA.
Vaiti, vaiti!
Sa sanoit, ettet mitään meille myönnä;
Ja muut' ei meillä pyyntöä kuin minkä
Jo meiltä kielsit; kuitenkin ma pyydän,
Niin että tylyyteesi moite sattuis.
Jos sen sa kiellät; kuule siis.
CORIOLANUS.
Aufidius
Ja volskilaiset, huomatkaatte: Roomast'
En mitään kuule salaa. — Pyyntönne?
VOLUMNIA.
Vaikk' oltais vaitikin, niin puku näyttäis
Ja ruumiin asu, mit' on elämämme
Maanpakos jälkeen ollut. Ajattele,
Maan päällä vaimojako kurjempia?
Sydämmen tulis riemust' ailahdella
Ja silmän ilost' itkeä, kun näen sun;
Mut nyt sen täyttää parku, tuska, kauhu,
Kun äidin, vaimon, lapsen täytyy nähdä.
Kuin poika, puoliso ja isä maansa
Sisukset repii maalle. Meihin kurjiin
Kipeimmin vihas koskee: jumaliinkin
Keit' estät kääntymästä, joka muilla
On lohtuna, pait meillä; sillä kuinka.
Ah! kuinka voimme voittoa rukoilla
Samassa maallemme ja sulle, — jota
Kumpaakin meidän tulis tehdä? Voi!
Kadottaa meidän täytyy joko maamme,
Imettäjämme kallis tuo, tai sinut,
Maass' aino lohtumme. Me ilmi-tuhon
Olemme omat, kelle tulkohonkin
Rukoilemamme voitto; joko sua,
Kuin vierast' ilkiötä, talutellaan
Kahleissa Rooman kaduilla, tai astut
Sa voittoriemuin maasi raunioilla,
Kädessä palmu, siit' ett' uljahasti
Sa vaimos veren vuodatit ja lapses.
Ma, puolestan', en sodan loppupäätöst'
Odottaa aio; jos en sua saa ma
Kumpaakin puolta säästämään, vaan toisen
Tuhota tahdot, niin et maahas syöstä
Sa muuten voi, — niin, usko pois, et muuten, —
Kuin että survot oman äitis kohdun,
Jok' ilmoillen sun kantoi.
VIRGILIA.
Niin, ja vaimos,
Jok' antoi sulle tämän pojan, joka
Nimesi jälkimaailmahan vie.