(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Rooma. Julkinen paikka.
(Menenius ja Sicinius tulevat.)
MENENIUS.
Näettekö tuota Capitolin kolkkaa, tuota ulkonemaa tuolla?
SICINIUS.
Kuinka niin?
MENENIUS. Yhtä mahdollista kuin teidän on sitä paikoiltaan siirtää pikkusormellanne, yhtä paljon on toivoa siitä, että Rooman rouvat, hänen äitinsä etupäässä, saavat hänet taipumaan. Mutta minä sanon, ettei siitä ole mitään toivoa. Kaulamme ovat tuomion omat ja odottavat vaan teloittajata.
SICINIUS. Onko mahdollista, että ihmisen mielenlaatu saattaa muuttua niin vähässä ajassa?
MENENIUS. Erotusta on koteron ja perhon välillä; kuitenkin on tuo perho kerran ollut koterona. Tuo Marcius on miehestä kasvanut lohikäärmeeksi: hänellä on siivet; hän on enemmän kuin matelias.
SICINIUS.
Hän rakasti hellästi äitiänsä.