ROOMALAINEN.
Sama mies.
VOLSKILAINEN. Olitte parrakkaampi, kun viimeksi teidät näin; mutta puheenlaatunne teidät ilmaisi. No, mitä Roomasta kuuluu? Volskilainen valtio on antanut minulle toimeksi etsiä teitä sieltä. Olette säästänyt minulta päivän matkan.
ROOMALAINEN. Roomassa on ollut kummallisia meteleitä: kansa senaattia, patriiseja ja aatelia vastaan.
VOLSKILAINEN. On ollut? Ovatko ne siis päättyneet? Meidän hallitus ei sitä usko; se tekee suuria sotavarustuksia, ja toivoo heidät yllättävänsä, kun riita on tulisimmillaan.
ROOMALAINEN. Pahin tulen vaara on voitettu, mutta pienimmästäkin asiasta saattaa se uudestaan leimahtaa ilmi. Sillä tuon kelpo Coriolanon maanpakoon ajaminen karvastelee niin aatelisien sydäntä, että olisivat halukkaat ottamaan kansalta pois kaiken vallan ja ikipäiviksi riistämään siltä sen tribuunit. Se, se nähkääs kipinänä kytee, ja kohta se raivokkaana ilmituleen puhkee.
VOLSKILAINEN.
Coriolanusko maanpaossa?
ROOMALAINEN.
Niin, maanpaossa.
VOLSKILAINEN.
Semmoisen uutisen tuojana olette varmaankin tervetullut.
ROOMALAINEN. Nyt tulee volskilaisten ottaa tilaisuudesta vaari. Olen kuullut sanottavan, että naitua vaimoa on sopivin vietellä silloin, kun hän on riidassa miehensä kanssa. Teidän jalo päällikkönne on tässä sodassa suurena ilmaantuva, nyt kun hänen etevä vastustajansa Coriolanus on synnyinmaassaan maineensa kadottanut.
VOLSKILAINEN. Epäilemättä. Mikä onni, että teidät näin sattumalta tapasin! Te olette toimeni päähän saattanut, ja ilolla seuraan teitä kotiin.