KANSALAINEN.
Terve!
CORIOLANUS.
Tuo kuuluisa Aufidius, missä täällä
Hän asuvi? Hän Antiumiss' onko?
KANSALAINEN.
On. Talossansa tänään aatelilleen
Hän pitää pidot.
CORIOLANUS.
Missä on se talo?
KANSALAINEN.
Tuoss' edessänne.
CORIOLANUS.
Kiitos. Hyvästi!
(Kansalainen menee.)
Oi, mailma, liukkaita sun sokkeloitas?
Vannoutunehet ystävät, jotk' äsken
Olivat niinkuin yksi sydän, yksi mieli,
Joill' aika, vuode, ruoka, työ ol' yksi,
Jotk' olivat kuin kaksoispari lemmess'
Eriämättömät, nyt äkkipäätä
Ja turhan vuoksi katkerimpaan vihaan
He syttyvät; — ja verivainolaiset,
Joilt' unen viha häiritsi ja häijyt
Kavallushankkeet, sattumus nyt, jok' ei
Niin munaa maksa, ystäviksi tekee
Ja langoiksi. Niin munkin. Synnyinmaatan'
Ma vihaan ja viholliskaupungille
Suon lempeni. — Nyt sisään! Jos mun tappaa.
Niin tekee oikein hän; jos vastaan ottaa,
Niin hänen maataan palvella ma tahdon.
(Menee.)
Viides kohtaus.
Sama paikka. Pylvässäli Aufidion talossa.
(Soittoa kuuluu sisältä. Palvelija tulee.)