KUNINGATAR.
Niin kauan kuin on kaste vielä maassa,
Ko'otkaa yrtit. Joutuun! Kell' on lista?
1 HOVINAINEN. Minulla, armo hyvä.
KUNINGATAR.
Joutuun siis! —
(Hovinaiset menevät.)
No, tohtor', onko mukananne rohdot?
CORNELIUS.
On, teidän korkeutenne; tässä ovat.
(Antaa hänelle pienen pullon.)
Mut, armo hyvä, älkää suuttuko —
Mua tunto käskee kysymään — miks multa
Vaaditte tätä myrkkyseosta,
Mi riuduttaen tappaa, tosin vitkaan,
Mut varmaan?
KUNINGATAR.
Ihmettelen, että moista
Minulta kysyt; oppilaasi olen
Jo kauan ollut, sulta oppinut
Tislaukset, mehunkeitot, suitsutukset,
Niin että kuningaskin usein pyytää
Mun laitteitani. Näin kun työssä vartun —
Jos et mua koko perkeleeksi luule —
Mun eikö tule tietojani muilla
Kokeilla laajentaa? Tään nesteen voimaa
Eläimiin koitan moisiin, joita hirttää
Ei kannata — en ihmisiin -: sen tehon
Näin huomaten, voin toisin ainein sitä
Taas vaimentaa ja näin sen vaikutuksen
Ja laadun selvittää.
CORNELIUS.
Oi, armo hyvä,
Kokeista moisista vain sydän paatuu,
Ja vielä inhoksi ja turmioksi
On moinen näky.
KUNINGATAR.
Ole huoletta! —
(Pisanio tulee.)
(Syrjään.) Imarteleva konna tuossa; häneen
Sit' ensin koitan. Herraansa hän puoltaa
Ja poikaani hän vihaa. — No, Pisanio! —
Täll' erää tohtori on työstään vapaa;
Te saatte mennä.
CORNELIUS (syrjään).
Epäiltävä olet,
Mut vikaa et voi tehdä.
KUNINGATAR (Pisaniolle).
Kuule, sinä!
CORNELIUS (syrjään).
En kärsi häntä. Saaneensa nyt luulee
Ihmeellisen ja hivuttavan myrkyn.
Ma hänet tunnen; moista hornan juomaa
Niin häijylle en anna. Minkä sai hän,
Se hetkeks tunnon turruttaa ja huumaa.
Sit' ensin varmaan koittaa kissaan, koiraan,
Ja sitten ylemmäksi; mut ei vaaraa
Sen tuottamassa valekuolemassa;
Ajaksi elo turteutuu, mut sitten
Vain vilkkaampana herää. Väärä luulo
Häll' on sen tehosta; ja minä olen
Mies rehellisin, näin kun petän häntä.