POSTHUMUS.
Zeus!
Näyttääpäs vielä kerran. Sama onko,
Min sai hän multa?
JACHIMO.
Sama, kiitos hälle!
Sen veti ranteestaan; näen hänet vielä;
Tuo sulo liike lahjan arvon voitti,
Mut sille arvon toi. Sen mulle antoi
Ja sanoi rakkahan sen olleen hälle.
POSTHUMUS.
Sen aikoi ehkä mulle lähettää.
JACHIMO.
Vai niinkö kirjoittaa?
POSTHUMUS.
O, ei, ei, ei!
Se on totta! Tuossa tuokin!
(Antaa hänelle sormuksen.)
Basiliski
Se silmilleni on, sen näky tappaa.
Ei kunniata, missä kauneutta!
Ei totuutta, miss' on sen ulkomuoto!
Ei rakkautta, miss' on toinen mies!
Lujempaa tavaraa ei naisen vala
Kuin hänen hyveensä, ja se on tyhjää.
Petosta määrätöntä!
PHILARIO.
Malttukaahan.
Pois soimus! Viel' ei voitettu se ole.
Hän ehkä on sen hukannut, tai kenties
On joku naisistansa, lahjottuna,
Sen hältä varastanut.
POSTHUMUS.
Aivan oikein!
Ja hän on niin sen saanut. — Sormus pois!
Mainitkaa jokin ruumiin tunnusmerkki,
Tuot' ilmeisempi; tuo on varastettu.
JACHIMO.
Zeun kautta! Tään sain hänen ranteestaan.
POSTHUMUS.
Hän vannoo, kuulkaa, vannoo kautta Zeun.
Se on totta — sormus viekää — se on totta!
Hän sit' ei ole voinut hukata;
On naiset hällä taatut, valan tehneet;
Varkauteen heitä vietelläkö voisi!
Ja vierasko! — Ei, hän on hänet maannut:
Tuo tuoss' on haureuden tuntomerkki.
Niin kalliista hän porton nimen osti! —
Tuoss', ota palkkas! Kaikki hornan henget
Jakaukoot teidän kesken!
PHILARIO.
Malttukaa!
Ei tässä kyllin todistetta sille,
Ken luottaa tahtoo.