Hairauksia

by William Shakespeare

(Adriana ja Luciana tulevat.)
ADRIANA.
Antipholus, niin, juroile ja yrmi!
Sa toiseen naiseen hellän katseen luot.
En minä vaimosi, en Adriana.
Oi, ennen — ehdollas sen usein vannoit —
Ei puhe korvissasi sointunut,
Ei näky silmiäsi miellyttänyt.
Ei kosketus sun kättäs hivellyt,
Ei ruoka makuisa sun kielellesi,
Jos min' en puhunut, tai katsonut,
Tai koskenut, tai ruokaa etees pannut.
Oi, mikä syynä, puolisoni, mikä,
Ett' alat itseäs noin vieroa?
Niin, vierot itseäs, kun vierot mua,
Jok', yhdistyen luopumatta sinuun,
Parempaa itseäsi paremp' olen.
Oi, minust' älä itseäsi riistä!
Sun, ystävä, ois yhtä helppo heittää
Syvyyden kuohuun vesipisara
Ja silkkana se sieltä jälleen ottaa
Vajausta tai lisäystä vailla,
Kuin minust' oma itses ottaa pois,
Minua samass' ottamatta mukaan.
Oi, kuinka syvään sydäntäsi vihlois,
Jos kuulisit, ett' olen uskoton
Ja että sulle pyhitetty ruumis
On hillittömän himon tahraama!
Mua polkisit ja minuun sylkisit,
Viskaisit yljän-nimen silmilleni,
Repisit otsaltani porton martaan,
Sormesta vihkimerkin viiltäisit
Ja kiroin vihlovin sen musertaisit.
Tuon kaiken voit, sen tiedän; tee se siis!
Minussa salavuoteuden on tahra,
Veressä synnin hehkuma: jos yksi
Me olemme, ja sinä uskoton,
Niin myrkky lihastasi minuun tarttuu,
Ja portoksi sa minut saastutat.
Siis vaali vihkivuodettas, niin sinä
Tahrasta säästyt, häpeästä minä.
ANTIPHOLUS SYR.
Mua syytättekö, rouva? Teit' en tunne.
Vastikään olen tullut Ephesoon;
Kylänne outo, outo puheennekin.
Tuot' älyni jos tutkii kuinka vakaan,
Niin siit' en älyä mä rahtuakaan.
LUCIANA.
Hyi, veli, kuinka olet muuttunut!
Noin sisartan' et ennen kohdellut.
Hän Dromion pani hakemaan sua syömään.
ANTIPHOLUS SYR.
Kuin? Dromion?
DROMIO SYR.
Minutko?
ADRIANA.
Niin, sinut, niin, ja vastauksen toit:
Ett' antoi korvilles ja kielsi että
Tää kotins' on ja minä vaimonsa.
ANTIPHOLUS SYR.
Oletko puhutellut tätä rouvaa?
Salaista juontako? Mik aikomus?
DROMIO SYR.
Minäkö? Hänt' en ole koskaan nähnyt.
ANTIPHOLUS SYR.
Kanalja, valehtelet: kerroithan
Turulla mulle ihan samat sanat.
DROMIO SYR.
En ole koskaan häntä puhutellut.
ANTIPHOLUS SYR.
Mut kuinka meidän' nimemme hän tuntee?
Hän lienee varmaan saanut ilmestyksen?
ADRIANA.
Oh, kuinka vähän arvoos soveltuu
Noin yksiss' ilveiss' olla orjas kanssa
Ja häntä usuttaa mua suututtamaan!
Jo katkeraa on olla sinust' erin,
Mut ylenkatsees katkeraa on perin.
Oi, hihaasi ma tartun, armas sinä,
Sin' olet jalava, ja köynnös minä;
Mun heikkouttani voimas kannattaa,
Se voimastasi uutta voimaa saa.
Muu meit' ei erota kuin turha röyty,
Loislieko, muratti tai sammalhöyty,
Mi ruokkoomatta kasvaa, vertas juo
Ja ytys kalvaa, tuhon sulle tuo.
ANTIPHOLUS SYR.
Minulle puhuu; näin mua kietoo vain.
Vai nukuksissaniko hänet nain?
Ja unissani sainko tämän luulon?
Mik' erhe multa näön vie ja kuulon?
Siks kunnes johde saadaan ongelmaan,
Niin tähän pilaan suostua ma saan.
LUCIANA.
No, laita, Dromio, että saamme ruokaa.
DROMIO SYR.
Jumal' armahda, ja syntis-parka huokaa!
Tää keijojen on maa: oi, kauhistusta!
Tääll' aaveet, peikot liikkuu, hiisi musta.
Jos niit' et kuule, sielusi ne syövät
Ja sinut tikankirjavaksi lyövät.
LUCIANA.
No, mitä mutiset? Sa vastaa toki,
Etana, kuhnuri ja tähkänoki!
DROMIO SYR.
Min' olen muuttunut. Niin, enkös ole?
ANTIPHOLUS SYR.
Niin, mieleltäsi, niinkuin minäkin.
DROMIO SYR.
Ei, herra, mieleltä ja ruumiilta.
ANTIPHOLUS SYR.
Näköises olet.
DROMIO SYR.
Olen apina.
LUCIANA.
Paremmin sano, että olet aasi.
DROMIO SYR.
Niin, hän mua ajaa. — Miss' on heinämaasi?
Kyll' aasi lienen, kun en heti minä
Sua tuntenut, niinkuin mun tunsit sinä.
ADRIANA.
Pois! Täss en enää ole narrinanne
Ja silmiäni hierusta ja itke,
Kun mies ja orja pilkkaa tuskaani.
Pois, syömään! — Dromio, katso ovea. —
Mies rakas, yläkerrassa nyt syömme.
Pahoista elkeistäs saat tilin tehdä. —
(Dromiolle.)
Jos kuka kysyy herraasi, niin sano,
Ett' on hän poissa; älä päästä sisään. —
No, sisko, tule. — Dromio, katso usta.
ANTIPHOLUS SYR.
Taivasko tää, vai maa, vai horna musta?
Nukunko? Valvonko? Lien järjiltäni?
Nuo tuntee mun, mut min' en itseäni!
Teen niin kuin hekin; menköön yhteen humuun!
Koht' ehkä päivä pilkkii tähän sumuun.
DROMIO SYR.
Tähänkö, herra, vartijaksi jään?
ADRIANA.
Jos ketään päästät, halon sulta pään.
LUCIANA.
Antipholus, jo pöytään käsketään.
(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Aukea paikka.
(Antipholus Ephesolainen, Dromio Ephesolainen,
Angelo ja Balthasar tulevat.)
ANTIPHOLUS EPH.
Anteeksi, hyvä herra Angelo,
Jos myöhästyn, niin vaimoni mua toruu.
Sanokaa, että teidän pajaanne
Jäin vitjain valmistusta katsomaan,
Ja että huomenna ne hälle tuotte.
Tuo konna väittää vasten silmiä,
Ett' olen häntä lyönyt turulla,
Hokenut hältä tuhat kultamarkkaa,
Kotini kieltänyt ja vaimoni. —
Hä, juoppolalli, mitä sillä aioit?
DROMIO EPH.
Puhukaa mitä puhutte; ma tiedän minkä tiedän:
Turulla mua pieksitte, sen sanoa ma siedän;
Jos päärmää oisi nahkani ja iskut mustett' ois,
Niin käs'alanne lukea mun seljästäni vois.
ANTIPHOLUS EPH.
Sin' olet aasi, kuules.
DROMIO EPH.
Siin' aasi toden totta,
Ett' iskut kantaa saan ma ja herjat vastaan ottaa.
Mut' potkaista kuin aasi mun oisi pitänyt,
Ett' oisitte te vasta sitä karttaa tietänyt.
ANTIPHOLUS EPH.
Balthasar, miks noin synkkä? Mun pöytään pyytää suokaa;
Sen hyvänsuonto korvaa, jos mitä puuttuu ruokaa.
BALTHASAR.
Jo hyvänsuonto riittää, en herkkuja ma huokaa.
ANTIPHOLUS EPH.
Mut, Balthasar, jos lihaa ja kalaa puuttuu vaan,
Niin puutetta ei peitä se hyvänsuontokaan.
BALTHASAR.
Saa hyvää ruokaa aina, työmieskään sit' ei vajaa.
ANTIPHOLUS EPH.
Samaten hyvänsuontoa, mut tyhjältä se kajaa.
BALTHASAR.
Vähätkin ruoat maistuu jos käs' on antelias.
ANTIPHOLUS EPH.
Niin, isäntä jos saita on, ja vieras kitulias.
On atriani kehno, sen sanon teille vakaan,
Mut sydämmestä suotua, vaikk' ei lie parastakaan.
Vait! Oveniko suljettu! Hoi, auki paikalla!
DROMIO EPH. (kolkuttaa ovea).
Brigitta, Martta, Katri, Lucie, Cecilia!
DROMIO SYR. (sisältä).
Epatto, lortti, pässinpää, sa, mölli, aasi, moukka!
Pois ovelta, tai katuojaan istu, senkin houkka!
Sa naisiako lumoat ja noinko laumoittain,
Kun yksikin jo liikaa ois? Pois tiehes lähde vain!
DROMIO EPH.
Mik' aasi portinvahdiksi! Noin herraa odotuttaa!
DROMIO SYR. (sisältä).
No menköön matkaan; jalkansa voi muuten palelluttaa.
ANTIPHOLUS EPH.
Ken siellä suutaan soittaa? Hoi, portit avariksi!
DROMIO SYR. (sisältä).
Se tehdään, mutta milloin tehdään? Kysyn ensin: miksi?
ANTIPHOLUS EPH.
Haa, miksi? Lounastaakseni. En ole syönyt vielä.
DROMIO SYR. (sisältä).
Siis tulkaa toiste takaisin; tääll' olette nyt tiellä.
ANTIPHOLUS EPH.
Ken sinä, joka suljet mult' oman taloni?
DROMIO SYR. (sisältä).
Nykyinen portinvartija, ja Dromio nimeni.
DROMIO EPH.
Sa multa nimen varastit ja viran, senkin kaljo:
Vähä toisesta tul' arvoa, ja toisesta raippoja paljo.
Tän' aamuna tuo ammatti jos sulla ollut ois,
Niin nimes olis aasi nyt ja selkäs vihavois.
LUCIE (sisältä).
Mut mikä melu tuolla? Ken siellä jyskii? Hyi!
DROMIO EPH.
Ovi auki herralle, Lucie!
LUCIE (sisältä).
Hän liiaks myöhästyi.
Se sano herrallesi.
DROMIO EPH.
Mut tääkös naurettavaa!
Ma sanon sananlaskun nyt: "Ken anoo, sille avaa."
LUCIE (sisältä).
Ja minä vastaan toisella: "Sa saitko pitkän nenän?"
DROMIO SYR. (sisällä).
Jos nimes on Lucie, niin nyt, Lucie, teit kelpo tenän.
ANTIPHOLUS EPH.
Mut kuules, sinä tyttö, toki sisään päästänet?
LUCIE (sisältä).
Min' aioin juuri kysyä.
DROMIO SYR. (sisällä).
Ja vastaat, että et.
DROMIO EPH.
Kiesauksi! Isku iskusta! Sa hyvin taistelet.
ANTIPHOLUS EPH.
Sa, luuska, päästä sisään.
LUCIE (sisältä).
Kenen luo, mun tietää suokaa.
DROMIO EPH.
Ovea oikein nuijikaa.
LUCIE (sisältä).
Ei vähästä se huokaa.
ANTIPHOLUS EPH.
Mut sinä vielä huokaat, jahka ovi pirstautuu.
LUCIANA (sisältä).
Mut siitä työstä teitä sitten vartoo jalkapuu.
ADRIANA (sisältä).
Ken siellä oven takana noin meluaa ja jyskää?
DROMIO SYR. (sisältä).
He, kylän katunaskalit ne siellä varmaan ryskää.
ANTIPHOLUS EPH.
Sinäkö, eukko? Oisit vain jo voinut ennen tulla.
ADRIANA (sisältä).
Vai eukkos, senkin konna! Pois! Tääll' ei paikkaa sulla.
DROMIO EPH.
Kas, tuota riivattua! Pois tulkaa, konna, siis.
ANGELO.
Nyt ruoan niinkuin hyvänsuonnon taisi viedä hiis.
BALTHASAR.
Niin, äsken niistä kiisteltiin, nyt kaikki meni hupaan.
DROMIO EPH.
Ovella vieraat seisovat; no, käskekäätte tupaan.
ANTIPHOLUS EPH.
Ei, nyt ei sisään päästä: tuuli pahalla on puolla.
DROMIO EPH.
Jos teillä paksu takki on, ei siitä tarvis huolla.
Sisällä lämmin ruoka on; me täällä palellaan;
Voi patahulluks tulla mies, jos näin hänt' ivataan.
ANTIPHOLUS EPH.
Minulle joutuin ase tuo, ma hajotan tuon oven.
DROMIO SYR. (sisältä).
Niin, hajota tai hajuta, mut päähäs lyön mä loven.
DROMIO EPH.
On sanat pelkkää ilmaa, ei niistä hajoo pää;
Mut pakaras jos hajotan, niin siitä haju jää.
DROMIO SYR. (sisältä).
Hyi, senkin rivo! Miss' on hajus? Ulos lähtekää.
DROMIO EPH.
Tääll' ulkona jo ollaan; nyt sisään päästä, jorppi!
DROMIO SYR. (sisältä).
Ei, ennen poikii koiraskin ja valkeneepi korppi.
ANTIPHOLUS EPH.
Tuon oven auki murran; tuo mulle sorkkarauta.
DROMIO EPH.
Sorkka ja ihan karvatonko? Sehän, jumal'auta,
On niinkuin korppi valkoinen ja koiras poikiva!
No, sorkka pitää saamanne ja oikein loikkiva.
ANTIPHOLUS EPH.
Niin, sorkkarauta tänne tuo ja rautainen, se muista.
BALTHASAR.
Oi, mahtukaa! Ei tästä hyvää luista.
Soditte omaa mainettanne vastaan
Ja vaimonnekin puhtaan kunnian
Vedätte epäluulon tahrapiiriin.
Älynsä hyvin tiedätte; jo tämä,
Ja ikä, vakavuus ja kunto takaa
Ett' tässä piilee syy, jot' ette tunne,
Ja varmaankin hän syynsä selittää,
Miks oven teiltä tähän aikaan sulki.
Mua kuulkaa: tyyntykää ja tulkaa pois.
Me Tiikerissä kaikin ruokailkaamme.
Sitt' illemmällä yksin palatkaa
Kysymään syytä tähän outoon kieltoon.
Nyt väkisin jos oven avaatte,
Näin päiväis-aikaan, kun on liike suuri,
Niin yleinen on juorun aine valmis;
Ja panettelu, jota kansa uskoo
Hyvästä maineestanne huolimatta,
Näin pääsee julkeana juurtumaan
Ja kuoltuanne vielä hautaan seuraa.
Ei parjauksesta jälkeisetkään pääse,
Mihin se kerran tarttuu, siihen jää se.
ANTIPHOLUS EPH.
Teen tahtonne ja lähden tyynnä pois;
Mut kiusallakin lystäillä nyt aion.
Ma tunnen tytön, jok' on varsin hauska,
Soma ja sutka, — hurja, mutta hieno;
Siell' atrioimme. Saman tytön tähden
Mun vaimoni — vaikk' ilman syytä tosin —
On usein pannut minut kovalle.
Siell' atrioimme. — (Angelolle.) Menkää kotiin te
Ja tuokaa vitjat — valmiit ne jo lienee —
Ja viekää Piikkisikaan — se sen talon
On nimi. Vitjat nuo ma lahjoitan —
Jos muuksi en, niin vaimolleni kiusaks —
Tytölle tuolle. Tehkää joutua.
Kun oma ovi multa suljetaan.
Niin hauskaa muualt' etsiä ma saan.
ANGELO.
Siis hetken päästä tapaan teidät siellä?
ANTIPHOLUS EPH.
Niin. — Tästä tulee kallis lysti vielä.
(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Sama paikka.
(Luciana ja Antipholus Syrakusalainen tulevat.)
LUCIANA.
Antipholus, noin yljän tehtävät
Sa unhotatko? Lemmen keväimessä
Jo lemmen aaluvatko hävität?
Noin lempi kuihtuuko jo heitiessä?
Jos kullan tähden sisareni nait,
Niin kullan tähden häntä helli myös.
Jos muita hyväilet, niin ole vait
Ja ulkokiilloin peitä pahat työs.
Sit' ei saa havaita sun silmistäs;
Häpyäs älä huuda maailmalle;
Puheissa, menoiss' ole häveljäs
Ja vikas peitä hyveen vaipan alle.
Silm' olkoon kirkas, vaikk' on sydän musta;
Pyhyyden naamus synnillesi luo;
Salassa petä, vältä paljastusta;
Vain tyhmä varas tekons' ilmi tuo.
On kaksoisloukkaus vihkivuode jättää
Ja pöydässä sit' ilmein osoittaa;
Häpeä usein kunniata kättää;
Työn ruman ruma sana suurentaa.
Nais-parka luottamust' on täynnä ihan:
Siis sano, että häntä rakastat;
Muut kätes viekööt, kun vain hän saa hihan;
Hän sua seuraa mihin kuljetat.
Siis palaa hänen luokseen, veli hellä,
Hyväile, vaimoks sano, sopu tee.
On luvallista hiukan teeskennellä,
Jos maire sana riidan ratkaisee.
ANTIPHOLUS SYR.
Ihana impi — nimeäs en tiedä,
Ja ihme että sinä tiedät mun —
Älysi, sulosi ei vertaa siedä,
Sua jumal-olennoksi otaksun.
Mit' aatella ja virkkaa? Mit' on tämä?
Oi, sano, — olen tyhmä tuhkimus,
Älytön houkka, erheen pimittämä —
Selitä sanais sala-arvoitus.
Näin vastoin selvää järkeä mun vietkö
Ihmeitten maahan tuntemattomaan?
Mun uudeks luotko? Jumala sa lietkö?
Minut muuta siis, sua seuraan minne vaan.
Jos olen mikä olen, tiedän että
En ole polon sisaresi mies,
Ei häneen mulla vihkivahviketta;
Vain sinuun, sinuun hehkuu poven lies.
Sireeni kaunis, lauluin älä mua
Sisares kyyneltulviin vajota;
Itselles laula vain; ma palvon sua.
Veen hopeille hiuskultas hajota,
Niin siihen minä vaivun, siihen nukun,
Ja aattelen, kun hekumassa uin:
"Ken kuolee näin, se kuolee hymysuin",
Ja autuaana lemmen syliin hukun.
LUCIANA.
Sa houru oletko, kun puhut noin?
ANTIPHOLUS SYR.
En houru, mutta houreess' olla voin.
LUCIANA.
Se vika johtuu sinun silmistäsi.
ANTIPHOLUS SYR.
Kun katson, aurinko, sun säteitäsi.
LUCIANA.
Jos katsot mitä pitää, seestyy näkö.
ANTIPHOLUS SYR.
Siis, armas, yötäkö ja pimeyttäkö?
LUCIANA.
Sun armaas siskoni on enkä minä.
ANTIPHOLUS SYR.
Niin, siskos sisko.
LUCIANA.
Siskoni, niin.
ANTIPHOLUS SYR.
Sinä,
Sinä itse paremp' olet itseni,
Sydämmeni sydän, silmä silmäni,
Eloni, onneni ja toiveheni,
Maan päällä taivaani ja autuuteni.
LUCIANA.
Tuo kaikk' on siskoni, en minä lain.
ANTIPHOLUS SYR.
No, armas, ole sitte sisko vain.
Sua lemmin; ota, elämäni, ota!
Ei sulla miestä, mull' ei aviota.
Kätesi anna!
LUCIANA.
Hiljaa! Vaiti! Vältä!
Ma noudan siskoni ja kysyn hältä.
(Menee.)
(Dromio Syrakusalainen tulee kiirein.)

ANTIPHOLUS SYR. No, mitä nyt, Dromio? Mihin niin kiireellä juokset?

DROMIO SYR. Tunnetteko minut, herra? Olenko Dromio? Olenko käskyläisenne? Olenko oma itseni?

ANTIPHOLUS SYR. Olet, Dromio olet, käskyläiseni olet, oma itsesi olet.

DROMIO SYR. Olen aasi, olen naisen käskyissä, olen poissa nahoistani.