THESEUS. Tuopa voihkina ja rakkaan ystävän kuolema melkein voisivat tehdä ihmisen surunvoittoiseksi.
HIPPOLYTA. Toden totta, minun tulee sääli tuota miestä.
PYRAMUS.
"Miks, luonto, jalopeuran loit sa vainen,
Kosk' armahani raiskata se voi,
Jok' on — ei, ei — jok' oli kauniin nainen,
Mik' eli täällä, elpyi, söi ja joi."
"Oi, kyynel, oi,
Nyt huppeloi!
Käy, miekka, rintaan päin nyt!
Tuoss' sydän on
Mun, Pyramon!
Näin kuolen, näin, näin, näin nyt.
Jo kuolinkin,
Pois erkanin,
Jo lensin taivaan puoleen.
Ei liiku suu.
Pois tiehes, kuu!
Nyt kuolen, kuolen, kuolen."
(Kuolee. Kuutama poistuu.)
/p
THESEUS.
Niin, nyt hän kuoli, mies kulu.
LYSANDER.
Eikä maksa nyt kuoliotakaan.
THESEUS.
Mutta kaluseppä voi kulusta vielä tehdä kalun.
HIPPOLYTA.
No, mutta kuutama lähtee pois, ennenkuin Thisbe palajaa ja löytää
armaansa.
THESEUS.
Hän löytää hänet tähtien valossa. Tuossa hän jo tulee, ja hänen
voihkinaansa kappale päättyy.