Tule, julma Clifford — verinen Northumberland —
Vihaanne sammumatont' yhä kiihdän.
Kas, täss' on pilkka, laukausta varron.
NORTHUMBERLAND.
Heittäydy armoon, korska Plantagenet!
CLIFFORD.
Niin moiseen armoon, jota julma Richard
Käteisin maksuin tarjos isälleni.
Nyt Phaëton on syössyt vaunuistaan
Ja keskipäivästä on tehnyt illan.
YORK.
Mun tuhkani se, niinkuin Phoenix, siittää
Voi linnun, joka teille kaikin kostaa.
Näin toivoen ma silmään taivaaseen
Ja siit' en huoli, mitä mulle teette.
No, tulkaa! Noinko monta — pelkuria?
CLIFFORD.
Noin pelkur' raivoo, jok' ei pakoon pääse;
Noin kyyhky nokkii haukan kynsiä;
Noin rosvo, elämästään toivotonna,
Oikeuden-palvelijaan herjaa syytää.
YORK.
Oi, Clifford, ajattele taapäin hiukan
Ja johda mielees entisaikojamme!
Jos häpeältä voit, mua silmiin katso,
Ja pure kieltäsi, kun pelkuriks se
Minua soimaa, jonka tuima katse
Sun usein lannisti ja pakoon ajoi.
CLIFFORD.
En aio sulle sanaa sanast' antaa,
Vaan iskust' iskun, kaksi yhdestä.
(Paljastaa miekkansa.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Seis, uljas Clifford! Tuhannesta syystä
Pidentää tahdon elämää sen konnan. —
Hän kuuro kiukusta on; puhu sinä,
Northumberland!
NORTHUMBERLAND.
Seis, Clifford! Liian arvon
Sa hälle suot, jos sormesikin nirhaat,
Kun sydämmen sa hältä lävistät.
Ei uljaan miehen työtä pistää kättään
Vihaisen koiran hampahien väliin,
Jos voi sen luotaan työntää potkulla.
Kymmentä yhtä vastaan mies ei pelkää.