PAASHI.
Seitsemän ropoa ja kaksi äyriä.
FALSTAFF. Minä en keksi mitään parannuskeinoa tälle kukkaron hivutustaudille; lainaaminen sitä vaan pitkittää, mutta tauti on parantumaton. — Mene ja vie tuo kirje Lancasterin prinssille, tuo lord Westmorelandille, ja tämä vanhalle rouva Ursulalle, jonka viikko viikolta olen vannonut naida aina siitä aikain, kuin huomasin ensimmäisen valkoisen karvan leuvassani. Joutuun! Tiedät, missä minut tapaat. (Paashi menee.) — Kuppa tämän leinin periköön, tai leini tämän kupan, sillä toinen tai toinen niistä riihaa kuin riivattu isossa varpaassani! Vähätpä siitä, jos onnunkin; voin siitä syyttää sotaa, ja eläkkeeni näyttää vaan sitä kohtuullisemmalta. Älymies käyttää kaikki hyödykseen, ja minä käännän tauditkin voitoksi.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
York. Huone arkkipiispan hovilinnassa.
(Yorkin arkkipiispa, loordit Hastings, Mowbray ja
Bardolph tulevat.)
ARKKIPIISPA.
Nyt syymme tunnette ja apukeinot;
Ja, hyvät ystävät, nyt kukin suoraan
Sanokoon arvelunsa toiveistamme;
Lord marsalkka, te ensin puhukaa.
MOWBRAY.
Hyväksyn kyllä sodan perustuksen.
Mut siitä soisin saada varmemmuuden,
Mitenkä näillä keinoin käydä voimme
Kylläksi tarmokkain ja rohkein mielin
Kuninkaan valtavata voimaa vastaan.
HASTINGS.
Jo viisikolmatta on tuhatta
Valiomiestä luettelossamme,
Ja vahvikkeesta antaa vahvan toivon
Northumberlandin kreivi, jonka povi.
On solvauksist' ilmi liekissä.
BARDOLPH.
Lord Hastings, se siis vaan kysymys:
Nää viisikolmattako tuhatta
On ilman hänen apuansa kyllin.