EMÄNTÄ. Kautta tämän taivaallisen maan, jota tallaan, täytyy kuin täytyykin minun pantata sekä hopeani että ruokahuoneistani seinäverhot.
FALSTAFF. Lasit, lasit, ne ne ovat parhaita juoma-astioita; ja mitä seiniin tulee, niin pikku sievä pilajuttu, tai kertomus tuhlaajapojasta, tai joku saksalainen vesivärillä maalattu metsäsianajo vastaa tuhansia tuollaisia uutimia ja koin syömiä seinäverhoja. Laita tänne kymmenen puntaa, jos voit. Jos ei sulla olisi noita oikkujasi, niin olisit paras likka koko Englannissa. Mene ja pese silmäsi, ja peruuta haasto. Kas niin, noin et saa minun kanssani oikutella. Etkö tunne minua? Niin, niin, kyllä tiedän, että sinua on tähän houkuteltu.
EMÄNTÄ. Hyvä sir John, eikö kaksikymmentä nobelia riitä? Tottakin, vastenmielistä on minulle pantata hopeani, toden totta.
FALSTAFF. No, olkoon menneksi; täytyy keksiä toisia keinoja. Sinä olet kuin oletkin hupakko.
EMÄNTÄ. No, no, saatte kaikki, vaikka hameeni menisi pantiksi. Tulettehan illalliselle? Ja maksattehan minulle kaikki yht'aikaa?
FALSTAFF. Tahdonko elää? — (Bardolphille.) Mene mukaan, mene mukaan! Älä hellitä! Älä hellitä!
EMÄNTÄ.
Kutsunko Torkko Hurstisen ruokaseuraksi teille?
FALSTAFF.
Ei sanaakaan enää! Tulkoon vaan.
(Ravintolanemäntä, Bardolph, oikeudenpalvelijat
ja paashi menevät.)
YLITUOMARI.
Olen parempiakin uutisia kuullut.