WESTMORELAND.
Tuloss' on prinssi. Mielittekö häntä
Armeijain välimaalla kohdata?
MOWBRAY.
Niin menkää, Herran nimeen, mylord York.
ARKKIPIISPA.
Edeltä viekää terveiset; me tullaan.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Toinen kohta samaa metsää.
(Toisaalta tulevat Mowbray, arkkipiispa, Hastings y.m., toisaalta prinssi Juhani, Lancasterin herttua, Westmoreland, sotaherroja ja seuralaisia.)
PRINSSI JUHANA.
Olette tervetullut, Mowbray lanko! —
Terveeksi, rakas herra arkkipiispa! —
Lord Hastings, terve! — terve, loordit kaikki! —
Somempaa oli nähdä, herra piispa,
Kun kirkon kellon kutsust' ympäröitsi
Laumanne teitä, hartahasti kuullen,
Kun pyhää sanaa sille selvititte,
Kuin nähdä rautamiesnä kiihtävänne
Kapinajoukkioita rummullanne,
Elämän vaihtain kuoloon, sanan miekkaan.
Mies, joka valtiaansa povell' istuu
Ja vallansuosin päiväsessä kypsyy —
Hän kuninkaan jos turvaa väärin käyttää,
Oi, minkä turmion hän saakaan aikaan
Sen vallan varjossa! Näin, herra piispa,
On teidän laita. Ken ei oisi kuullut,
Kuin syvät teill' on tiedot raamatuissa? —
Te, Herran oman äänen kajahdus,
Te, puhemiesi hänen neuvostossaan,
Te, välimies ja tosi tulkitsija
Taivasten pyhän armon välillä
Ja tylsän ihmismielen! Herra piispa,
Virkanne arvon käytätte te väärin,
Alentain taivaan kunnian ja armon,
Kuin imartaja ruhtinaansa nimen,
Häpeän töihin. Kansaa yllytitte,
Jumalan harrastusta teeskennellen,
Isääni, Hänen sijaistansa vastaan,
Ja, hänen sekä taivaan rauhan sortain,
Ne tänne vyörytitte.
ARKKIPIISPA.
Jalo prinssi,
Isänne rauhaa sortain täss' en toimi,
Vaan, niinkuin sanoin lord Westmorelandille,
Tää ajan sekasorto, luonnon tapaan,
Puristaa meidät tähän rumaan muottiin
Omaksi turvaksemme. Teille, prinssi,
Osia myöten valitukset laitoin; —
Pois hovista ne ilkkumalla syöstiin, —
Siit' on tää sodan lohikäärme siinnyt,
Jonk' uhkakatseen tenhota voi uneen,
Jos oikeutetut pyyteet meille suodaan;
Näin kuuliaisuus, hurmoksestaan päässyt,
Maseena majesteetin eteen nöyrtyy.
MOWBRAY.
Jos ei, niin onneamme viime mieheen
Me koittelemme.