PEMBROKE.
Tuo mies sen verityön on toimittaja;
Näk' eräs ystäväni valtakirjan.
Kirotun, häijyn syyllisyyden kuva
Noiss' elää silmissä; tuo luihu katse
On raskaan, levottoman mielen ilme.
Varonpa, ett' on työ jo tehty, johon
Varoimme hänet valtuutetuksi.
SALISBURY.
Kuninkaan veri läikkii: salajuonen
Ja omantunnon väliä se kulkee
Kuin airut kahden tuiman sotarinnan.
Vihansa kypsä on; se kohta puhkee.
PEMBROKE.
Ja kun se puhkee, varon, että visva,
Jok' erkanee, on vienon lapsen surma.
KUNINGAS JUHANA.
Menemme suista kuolon vahvaa kättä. —
Vaikk' elävä on mulla tahto myöntää,
Niin kuollut teidän pyyntönne on, loordit.
Tän' yönä Arthur kuoli, niin hän sanoo.
SALISBURY.
Varoimme, ettei tautiin apua.
PEMBROKE.
Kuulimme lapsen olleen kuolemallaan
Jo ennen kuin hän kipuakaan tunsi.
Tili siitä tehdään, täällä taikka tuolla.
KUNINGAS JUHANA.
Miks minuun katsotte noin tuimasti?
Mun hallussani sallimanko sirppi?
Mun käskyssäni elon valtimotko!
SALISBURY.
Ilmeistä pelijuonta! Häpeää,
Ett' isoiset niin julki sitä käyttää!
Onneksi olkoon vain, ja hyvästi!
PEMBROKE.
Salisbury, varro minä lähden mukaan:
Perintö lapsiparan etsikäämme,
Väkisen haudan pieni valtakunta.
Se, jonka oli laaja maa, se veri
Siit' ainoastaan kolme jalkaa peri.
Oi, inhaa maailmaa! Tät' ei voi sietää;
Se kohta puhkee, ja se tuskaa tietää.
(Loordit menevät.)