HUBERT.
Mua kuulkaa, herra.
BASTARDI.
Haa! Kuules, mitä: kirottu sa olet,
Niin musta, ettei mustempaa, ja vielä
Lucifer-prinssiäkin kirotumpi,
Ei hornass' ole henkeä niin rumaa,
Kuin miksi tulet, tuon jos lapsen tapoit.
HUBERT.
Kautt' autuuteni, —
BASTARDI.
Tuohon hirmutekoon
Jos myönnyit vain, niin epätoivoon riudu!
Jos sulla nuoraa ei, niin hienoin siima,
Min hämähäkki kehrää ruumiistaan,
Kuristaa voi sun; korsi sulle tulla
Voi hirsipuuksi; hukkua jos mielit,
Niin kaada hiukan vettä lusikkaan,
Niin siitä tulee koko valtameri,
Mi moisen konnan tukeuttaa voisi.
Sinua suuresti ma epäilen.
HUBERT.
Jos töin tai aatoksin tai suostumuksin
Sen armaan hengen ryöstöön olen syypää,
Jonk' oli verhona tuo kaunis tuhka,
Niin helvetti se älköön kyllin voiko
Mua kiduttaa! Kun läksin oli terve.
BASTARDI.
No, pois siis hänet sylissäsi vie. —
Min' olen tyrmistynyt; tieni eksyy
Tään mailman vaaroihin ja ohdakkeisiin. —
Helposti koko Englannin sa nostat!
Murusta kuolleen kuninkuuden tuosta
Taivaaseen lensi koko valtakunnan
Elämä, oikeus, uskollisuus, kaikki.
Nyt Englannin ei muu kuin kynsin, hampain
Tapella, raastaa, ken sais omakseen
Tään ylvään vallan herrattoman kruunun.
Nyt nirhatuilta majesteetin luilta
Harjaansa nostaa sodan julma koira
Ja sulosilmää rauhaa hampain irjuu.
Kotoinen nyreys ja ulkovalta
Nyt yhtyvät, ja sekasorto vaanii —
Kuin korppi sairastunutt' elukkaa —
Lahonneen loiston vinhaa kaatumista.
Se onnellinen, jonka vyö ja takki
Nää ilmat kestää! — Kanna pois tuo lapsi;
Ja joutuun sitten kuninkahan luo!
Tuhansin huolia nyt kantaa saamme,
Ja itse taivaan vihoissa on maamme.
(Menevät.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Sama seutu. Huone kuninkaan linnassa.