SOTAHERRA.
Edmund on kuollut.
ALBANIAN HERTTUA.
Syrjäseikka tässä! —
Mua kuulkaa, jalot ystävät ja lordit.
Tän ylt'yleisen turman lievikkeeksi
Me teemme kaikki: vallan luovutamme
Tuon vanhan majesteetin elinkaudeks
Hänelle nyt. — (Edgarille ja Kentille.)
Te saatte oikeutenne,
Ja arvot, antimet, joit' yltä-kyllin
On työnne ansainneet. — Kaikk' ystävämme
Saa palkan kunnostaan ja vihamiehet
Rikoksen kalkin juoda. — Oi! kas, kas!
LEAR.
Laps raukkan' hirtetty! Ei henkeä, ei!
Miks elää koira, hevonen ja hiiri,
Ja sin' et hengi laisin? Sin' et palaa,
Et koskaan, koskaan, koskaan, koskaan, koskaan! —
Tuost' auki nappi! — Kiitos, ystäväni! —
Kah näetkös? Katsos häntä — katsos — huulet, —
Kas tuossa, kas! —
(Kuolee.)
EDGAR.
Hän pyörtyy! — Herrani!
KENTIN KREIVI.
Oi, murru, sydän, murru, minä pyydän!
EDGAR.
Oi, herra, kuulkaa!
ALBANIAN HERTTUA.
Anna hengen mennä;
Sit' älä kiusaa! Vihamies hänt' enää
Tän tylyn mailman piinapenkissä
Kiduttaa tahtois.
EDGAR.
Totta, hän on kuollut!
KENTIN KREIVI.
Ihmeellist' että näinkin kauan kesti
Tuo varjo-elämä.