SHERIFFI.
Ei, hyvä loordi; nyt vaan malttamusta.
BUCKINGHAM.
Edwardin lapset, Hastings, Rivers, Grey,
Sa, hurskas Henrik, kaunis poikas Edward,
Vaughan ja kaikki, jotka tunnottomat,
Salaiset ilkijuonet surmaan syöksi,
Jos synkät suuttunehet sielunne
Näkevät halki pilvein tämän hetken,
Niin kostoks ilkkukaa mun loppuani!
Nyt henkien on päivä, eikö niin?
SHERIFFI.
On, hyvä herra.
BUCKINGHAM.
Henkien siis päivä
On minun ruumihini tuomiopäivä.
Tää päivä se, jot' itselleni toivoin,
Kun Edward eli, jos mua lapsillensa
Tai vaimons' ystäville viekkaaks löyttäis.
Tää päivä, jona sortuvani toivoin
Paraimman uskottuni pettämänä.
Tää henkein päivä, tää se viimeinen
On määräpäivä henki raukalleni.
Tuo kaikki näkevä, jot' ilkailin,
Kääns' omaan päähän valherukouksen
Ja todest' antoi, mitä suotta pyysin;
Näin jumalattomain hän miekkaa ohjaa,
Sen kääntäin kärjen haltijainsa rintaan;
Näin Margareetan kirot päälleni
Raskaina lankee: "Muista", niin hän sanoi,
"Sydäntäs murehella kun hän raataa,
Ett' oli Margareeta ennustaja." —
Häpeäpaaluun minut viekäätten;
Syy luopi syyn ja vääryys vääryyden.
(Buckingham, sheriffi ja vartijat poistuvat.)
Toinen kohtaus.
Tasanko Tamworthin läheisyydessä.
(Richmond, Oxford, sir James Blunt, sir Walter Herbert y.m. tulevat helisevin soitoin ja liehuvin lipuin, marsittaen sotajoukkojaan.)
RICHMOND.
Näin, rakkaat ystävät ja aseveikot,
Te hirmuvallan ikeen ruhjomat,
Maan sydämmeen näin kauas olemme
Nyt estämättä marssineet, ja täällä
Me Stanleylt', isältämme, kirjeen saamme,
Mi täynn' on lohtua ja rohkaistusta.
Tuo julma, ryösteliäs verikarju,
Mi laihot, viinatarhat teiltä tonki,
Ja ahmaa kuumaa vertanne kuin rapaa,
Ruhonne raamastaen purtilokseen,
Se rietas karju saaren sydämmessä
Nyt Leicesteriä lähell' on, ma kuulin;
Tamworthist' on vaan päivän matka sinne,
Eteenpäin, Herran nimeen, uljaat veikot!
Terävän sodan yksi veri-isku
Ikuisen rauhan sadon meille korjaa.
OXFORD.
Kuin tuhat miestä hyvä omatunto
Tuot' inhaa verikoiraa vastustaa.