RATCLIFF.
En vaan minä.
RICHARD.
Se siis ei tahdo paistaa; kirjan mukaan
Idässä upeillut se on jo tunnin;
Nyt tulee muutamille päivä musta. —
Ratcliff, —
RATCLIFF.
Mylord?
RICHARD.
Ei päivä tahdo tänään paistaa:
Karsaana taivas vaanii joukkojamme.
Pois tahtoisin nuo kastehelmet maasta.
Ei tänään paista! Yhtä hyvin koskee
Se Richmondiin kuin minuun: sama taivas,
Jok' uhkaa mua, karsaa myöskin häntä.
(Norfolk tulee.)
NORFOLK.
Aseisiin! Vihamies jo kentäll' öyhkää.
RICHARD.
Ravakat liikkeet! Kuntoon ratsuni!
Stanleylle sana, että yhtyy meihin.
Väkeni tasangolle johtaa tahdon
Ja sotarintaan näin ne järjestän:
Venytän etujoukon, siihen pannen
Hevos- ja jalkamiestä tasamäärin;
Keskukseen jousimiehet asetan;
Norfolkin herttua ja Surreyn kreivi
Saa jalkaväen johtoonsa ja ratsaat.
Näin järjesteltyäni, seuraan itse
Pääjoukon kanssa; molemmat sen siivet
Lujittaa saapi paras ratsuväki.
Ja sitten auttakoon vaan santta Yrjö! —
No, Norfolk, mitä tästä arvelet?
NORFOLK.
Sotaisa majesteetti, oiva tuuma. —
Tään löysin aamulla ma teltastani.
(Antaa hänelle paperilapun.)
RICHARD (lukee).
"Norfolkin Jukka, et korskastasi hyödy,
Herrasi Riku on ostettu ja myöty."
Tää vihollisen keksimää on juonta. —
Nyt, herrat, toimihinne joka mies.
Meit' ei saa juoru-unet säikyttää;
Vain pelkureit' on varten omatunto,
Keksitty ensin voiman hillikkeeksi;
Käs' olkoon vahva omatuntonamme
Ja lakinamme miekka. Päälle käykää,
Ja sekaan iskekää! Jos taivaisiin
Ei tiemme vie, niin vieköön helvettiin!
Mit' entist' enempää ma sanoisin?
Havaitkaa, ketä vastaan taistelette;
Petoja, roistoja ja kulkureita,
Maamoukkia. Bretagnen hylkiöitä,
Jotk' ylensyönyt maa on kakaissut
Rajuhun seikkailuun ja varmaan surmaan.
Nukuitte rauhassa, he rauhan vievät;
Teill' oli maat ja kauniit vaimot; niitä
He riistää tahtovat ja raiskata.
Ja kuka heitä johtaa? Kurja kollo,
Jok' ikäns' armoill' eli Bretagnessa,
Lellikki, joka eläissään ei ole
Lumessa käynyt kenkää syvemmässä.
Takaisin merten taa nuo roistot pieskää,
Survaiskaa pois nuo röyhkät Ranskan moukat,
Nälkäiset, henkiheitot kerjäläiset,
Jotk' oisivat jo aikaa, rotta-raukat,
Ravinnon puuttehesta hirteen menneet,
Jos ei tää urotyö ois mieleen tullut.
Jos meistä voitto saadaan, mies sen saakoon,
Eik' äpärät nuo Bretagnen, joit' ennen
Isämme heidän maassa mukkiloivat
Ja aikakirjain pilkaks saattoivat.
Nuo maitammeko nauttia nyt saavat?
Häväistä vaimot? Maata tyttäremme? —
(Rummun pärrytystä etäältä.)
Haa, rumpunsa jo kuulen! Taistoon, taistoon,
Englannin uljaat, vapaat kansalaiset!
Pään tasaan jousta pingoittakaa, miehet!
Kannukset ratsuun! Verta kahlatkaa!
Ja ilman kauhuks peistä pirstatkaa! —
(Sanansaattaja tulee.)
Mitä sanoo Stanley? Yhtyykö hän meihin?