GLOSTER.
Ei hätää! Ystäviä: Ratcliff, Lovel.
LOVEL.
Täss' on sen ilkikavaltajan pää,
Sen luihun, tekohurskaan Hastingsin.
GLOSTER.
Tuost' itkuun hellyn, niin ma häntä lemmin.
Oi! luulin, ett'ei kristittyä luomaa
Niin suoraa, vilpitöntä ollut toista;
Hän oli kirja, johon sieluni
Salaiset miettehensä piirsi kaikki;
Vikansa niin hän hyveen kiiltoon peitti,
Ett' ottamatta lukuun julki-syytään,
Tarkoitan suhdettansa Shoren vaimoon,
Ei moitteen tahra häneen pystynyt.
BUCKINGHAM.
Niin, niin, hän oli liehakoivin luikki,
Kavalin mies, mik' elänyt on koskaan.
Oi, voisittenko aatella tai luulla —
Jos tätä kertomaan ei ihme meitä
Ois pelastanut — että neuvostossa
Tuo luihu pettur' aikeess' oli tänään
Mun murhata ja hyvän Glosterinkin?
MÄÄRI.
Kuin? Eihän toki!
GLOSTER.
Mitä! Luulettenko,
Ett' oomme turkkeja tai pakanoita
Ja vastoin selvää lakia niin ruttoon
Tuon konnan kuolemata joudutimme,
Jos meit' ei äärimmäinen pakkotila,
Englannin rauha sekä oma turva
Ois väkisinkin tähän vaatineet?
MÄÄRI.
Onneksi teille! Ansaitsikin kuolla.
Te, armot, teitte sillä kelpo työn
Varoitukseksi muille pettureille.
BUCKINGHAM.
Siit' alkain hänestä en hyvää luullut,
Kuin tuohon kehnoon rouva Shoreen ryhtyi;
Olikin tuuma jättää surma siksi,
Ett' ehtisitte te, mylord, sen nähdä;
Mut ystäväimme kiireellinen into
Meit' ennätti ja teki tyhjäks aikeen:
Ol' aikomus, ett' itse kuulisitte
Nulona kavaltajan tunnustavan
Petoksen laadun sekä tarkoituksen,
Jott' olisitte voineet kertoa
Sen porvaristolle, jok' ehkä väärin
Selittää työn ja miehen surmaa itkee.
MÄÄRI.
Sananne, herttua, on mulle yhtä
Kuin omat näkemäni, kuulemani;
Ja takaan teille, armolliset prinssit,
Ett' uskollisen porvariston kuullen
Selitän tässä oikein menetellyn.
GLOSTER.
Siks' teidät kutsutimmekin, mylord,
Ett' ilkimysten moitteet välttäisimme.