KUNINGAS RICHARD.
Ja kuolkoon, ken on vanha, juonikkainen;
Sin' olet kumpaakin, siis kuole vainen.
YORK.
Sanansa anteeks suokaa, majesteetti:
Se vanhuutt' on ja taudin kärtyisyyttä;
Hän teitä lempii, uskokaatte pois,
Kuin Henrik Hereford, jos hän tässä ois.
KUNINGAS RICHARD.
Niin, oikein! Niinkuin Hereford! Yhtä syvä
Mun lempeni on myös, ja sillä hyvä.
(Northumberland tulee.)
NORTHUMBERLAND.
Gaunt kuningasta tervehtää.
KUNINGAS RICHARD.
Ja sanoo?
NORTHUMBERLAND.
Ei mitään; kaikk' on loppuun puhuttu.
Kuin soitin kieletön nyt on sen kieli,
Lopussa kaikki, puhe, henki, mieli.
YORK.
Ja kohta Yorkille käy samoin aivan:
On tuoni köyhä, vaan se päättää vaivan.
KUNINGAS RICHARD.
Täyskypsä ensin putoo; päättänyt
Hän kulkuns' on, ja meidän alkaa nyt.
Se siitä. — Ja nyt sodast' Irlannissa.
Nuo raa'at, puupäät jurrit taittaa täytyy,
Ne elävät kuin käärmeet, missä muuten
Ei käärmeill' ole oikeutta elää.[10]
Ja koska tämä suurtyö hiukan maksaa,
Niin avuks itsellemme anastamme
Hopeat, rahat, saatavat ja kalut,
Niin, kaikki, mik' on Gauntin omaa ollut.
YORK.
Kuin kauan tuota kestän? Kuinka kauan
Vääryyttä sietää arka alamaisuus?
Ei surina Glosterin, ei Gauntin herjuu,
Ei Herefordinkaan karkoitus, ei vääryys,
Jonk' Englanti on kärsinyt, ei myöskään
Bolingbroke-raukan naimisliiton kielto,[11]
Ei oma häpäisy mua koskaan saanut
Pienintä kasvoin juonta muuttamaan
Tai nenää nyrpistämään kuninkaalle.
Edwardin jalon pojist' olen nuorin,
Isäsi, Walesin prinssi, oli vanhin;
Sodass' ei raivo leijona niin hurja,
Ei säisy lammas rauhassa niin lauha,
Kuin tämä nuori prinssi-ylimys.
Hänen on muoto sulla; tuolta näytti,
Kun sinun ikävuotesi hän täytti:
Mut Ranskalle vain rypisteli otsaa,
Eik' ystävilleen; jaloin käsin voitti
Mink' antoi pois, eik' antanutkaan pois
Mink' isän voitollinen käsi voitti;
Ei kättään suvun veret punanneet,
Vaan suvun verivihollisten veret.
Oi, Richard! Liiaks suru Yorkin valtaa,
Hän muuten ei ois vertailuja tehnyt.