WILLOUGHBY.
Kuningas hävinnyt on kauppasaksa.
NORTHUMBERLAND.
Tuho ja häväistys nyt häntä uhkaa.
ROSS.
Irlannin sotahan on rahaa tarvis,
Vaikk' onkin verot raskaat; sen vuoks täytyy
Maanpakolainen ryöstää.
NORTHUMBERLAND.
Oma lanko:
Mik' epäjalo kuningas! Mut, loordit,
Tuon myrskyn havinan me kuulemme,
Vaan emme etsi suojaa tuulispäältä;
Purjeita tuuli pingoittaa, mut niitä
Ei lasketa, vaan tieten hukutaan.
ROSS.
Näemme haaksirikkoon joutuvamme,
Ja vaara se on väistämätön nyt,
Kun haaksirikon syyt näin suvaitsemme.
NORTHUMBERLAND.
Ei, kuolon kuoppasilmässä mä huomaan
Elämän siinnon, mut en virkkaa tohdi,
Kuin lähellä on lohdun sanoma.
WILLOUGHBY.
Mietteesi sano; meidän mietteet tunnet.
ROSS.
Puhu suoraan vaan, Northumberland: me kolme
Olemme yhtä me; ja mitä haastat,
Se mietteeksi vain jää; siis sano suoraan.
NORTHUMBERLAND.
No siis: — ma Port le Blanc'ist' olen saanut,
Bretagnen satamasta, tiedon, että
Herefordin herttua, Reginald Lord Cobham, —
Richardin, Arundelin kreivin, poika,
Jok' Exeterin hylkäs, — tämän veli,
Entinen Canterburyn arkkipiispa,
Sir Thomas Erpingham, sir Robert Waterton,
John Norbery, sir John Ramston, Francis Quoint,
Joill' on Bretagnen herttuan varustamaa
Kuus laivaa sekä kolmetuhat miestä,
Nyt tänne kiirein rientävät ja kohta
Kai ovat pohjoisrannikolle nousseet;
Siell' oisivatkin jo, mut odottavat
Kuninkaan Irlantihin lähtöä.
Jos silloin ikeen poistaa tahdomme,
Sulittaa maamme rikkouneen siiven,[12]
Panttauksen herjast' ostaa vapaaks kruunun,
Tomusta pestä valtikkamme kullan
Ja tehdä majesteetin näköisekseen,
Niin seuratkaa mua heti Ravenspurgiin.
Mut pelko jos saa teidät epäilyksiin,
Niin jääkää, vaietkaa, ma menen yksin.
ROSS.
Ratsaille pois! Ei pelko saa meit' estää.
Siell' ensin olen jos vain ratsu kestää.