VIOLA.
Nöyrin palvelijanne.
HERTTUA.
Hetkeksi poistukaa te muut. — Cesario,
Nyt tiedät kaikki: avonainen aivan
On sydämmeni salakirja sulle.
Olivian luo siis lähde, nuorukainen;
Äl' eittoon tyydy, ovellaan vaan seiso
Ja sano, ettet paikastasi liiku,
Ennen kuin pääset puheilleen.
VIOLA.
Mut, Herra,
Jos niin hän antaunut on surun valtaan,
Kuin kerrotaan, hän ei mua koskaan kuule.
HERTTUA.
No, huuda sitten, riko säätty tapa,
Mut tyhjin toimin palata et saa.
VIOLA.
Jos pääsen puheilleen, niin mitä sanon?
HERTTUA.
Ah! Kerro hälle rakkauteni kiihko,
Kiitellen hellyyttäni, hänet hurmaa;
Sa tuskieni tulkiks olet oiva;
Hän mieluummin sun nuoruuttasi kuulee
Kuin vakavamman muotoist' airutta.
VIOLA.
En tuota usko.
HERTTUA.
Usko, rakas poika;
Se parjaa nuorta ikääsi, ken sanoo,
Ett' olet sinä mies. Dianan huulill'
Ei punaa somempata; vieno äänes
On, niinkuin immen, heleä ja kirkas;
Sin' olet naisen osaan niinkuin luotu.
Suotuisa tähtesi on tähän toimeen.
Sen tiedän. — Neljä, viisi mukaan menköön,
Tai kaikki, jos on halu. Mulle paras
On mitä vähin seura. — Työs tee hyvin,
Niin herrasi on onni sinun onnes,
Ja hyvät päivät saat.
VIOLA.
Teen, minkä voin.
(Syrjään.)
Tukala tuska kosioida sille,
Jon kanssa mielis itse vihkisille!
(Menevät.)