OLIVIA.
Tuo pöhkö sanantuoja juokse kiinni,
Tuo herttuan mies; tään sormuksen hän jätti
Väkisin tänne; sano, siit' en huoli,
Ja sano, ett'ei herraansa hän mairi,
Ei toivoon eksytä; en mene hälle.
Palata huomenna jos tahtoo, airut,
Niin syyn hän kuulla saa. Malvolio, riennä!
MALVOLIO.
Kyllä, kyllä, neiti.
OLIVIA.
Oi, mitä teen, en itsekään ma tiedä;
Älyltä silmä saattaa vallan viedä.
Jumalan sallimus, ma tahtos teen:
Ja nyt se tulkoon, mik' on tullakseen!
(Menevät.)
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Merenrannikko.
(Antonio ja Sebastian tulevat)
ANTONIO.
Ette tahdo siis enää viipyä? Ettekö salli, että minä teitä seuraan?
SEBASTIAN. Suokaa anteeksi, en. Tähteni tuikkivat minuun synkkinä; kohtaloni vihat ehkä tarttuisivat teihinkin. Pyydän siis, että sallitte minun yksin kantaa onnettomuuteni. Huonosti palkitsisin rakkautenne, jos niistä osankaan laskisin teidän päällenne.
ANTONIO.
Suokaa minun kuitenkin tietää, mihin matkanne pitää.