MALVOLIO (huomaa kirjeen).
Mitä tällä lienee virkaa?
FABIO.
Nyt on kurppa likellä ansaa.
HERRA TOPIAS.
Hiljaa, hiljaa! Pilan hengetär neuvokoon häntä lukemaan ääneen!
MALVOLIO (ottaen maasta kirjeen).
Emäntäneitini käsialaa, niin totta kuin elän! Nuo on hänen T:nsä, hänen
L:nsä, hänen Y:nsä, ja ihan tuollainen on hänen iso M:nsä. Hänen
käsialaansa, siitä ei epäilystäkään.
HERRA ANTREAS.
Hänen teensä, hänen ällänsä, hänen yynsä; mitä se on?
MALVOLIO (lukee). "Tuntemattomalle lemmitylle, tämä, ynnä hellät terveiset." Aivan hänen tapaansa! — Luvallasi, sinettivaha! — Vaiti! — Ja sinetissä hänen Lucretiansa, jolla hän aina lukitsee kirjeensä: se on hänen! Kenelle tuo lienee?
FABIO.
Se kietoo hänet suolineen, sorkkineen.
MALVOLIO (lukee).
"Olen kiintynyt;
Mut kenehen?
Suu kiinni nyt:
Sit' en sano, en."
"Sit' en sano, en." Entä sitten? Toista värsymittaa! — "Sit' en sano, en." — Entä, jos se olisit sinä, Malvolio!