Ensimmäinen kohtaus.
Katu Olivian asunnon edustalla.
(Sebastian ja narri tulevat.)
NARRI.
Aiotteko luulotella minulle, että en olekaan lähetetty noutamaan teitä?
SEBASTIAN.
No niin, no niin, sin' olet hupsu mies,
Sinusta tahdon päästä.
NARRI. Hyvinpä teeskentelette, totta tosiaankin. En, minä en tunne teitä, eikä ole neiti minua lähettänyt pyytämään teitä hänen puheilleen, eikä ole myöskään nimenne herra Cesari, eikä ole tämä nokka minun nokkani, ei! Ei mikään ole sitä, mitä se on.
SEBASTIAN.
Hupsuuttas toisillen voit kaupitella;
Et tunne sinä minua.
NARRI. Kaupitella hupsuuttani! Hän on kuullut tuota sanaa käytettävän suuresta miehestä ja sovelluttaa sitä nyt narriin. Kaupitella hupsuuttani! Varonpa, että tuo suuri kolho, maailma, lopulta rupeaa teikariksi. Mutta olehan nyt hyvä ja hellitä tuota oikkujesi vyötä ja sano, mitä minun tulee kaupitella arvoisalle neidille. Kaupittelenko, että sinä tulet?
SEBASTIAN.
Pois minusta! Pois, hupsu narrinparta!
Kas, tuossa rovon saat! Jos vielä viivyt,
Niin ehkä tulee palkka huonompi.
NARRI. Totta totisesti, teillä on aulis käsi! — Tuollaiset viisaat miehet, jotka antavat rovon narreille, hankkivat itselleen hyvän maineen neljäntoista-vuotisten puuhain perästä.
(Herra Antreas tulee.)