HERRA TOPIAS. No, no, herraseni; en aio teitä niinkään päästää. Kas niin, nuori solttu, miekka tuppeen vaan! Teissä on nenää, huomaan. Kas niin!
SEBASTIAN.
Mun täytyy päästä. Mitä nyt sä aiot?
Jos vielä mua kiusaat, vedä miekkas.
(Paljastaa miekkansa.)
HERRA TOPIAS. Mitä? Mitä? No, sitten kai minun täytynee laskea luoti tai pari tuota sinun hävytöntä vertasi.
(Paljastaa miekkansa.)
(Olivia tulee.)
OLIVIA.
Seis, Topi, seis, jos henki sulle rakas!
HERRA TOPIAS.
Neitikö?
OLIVIA.
Samaako yhä? Kiittämätön kurja!
Omasi olet vuoristoon ja luoliin,
Miss' outoja on tavat. Mene täältä! —
Cesario hyvä, älä pahastu! —
Pois, raakalainen!
(Herra Topias, herra Antreas ja Fabio menevät.)
Jalo ystävä,
Sua äly ohjatkohon, eikä viha,
Näin säädyttömäss' ilkihyökkäyksessa
Rauhaasi vastaan. Lähde kanssani;
Kun kuulet, kuinka monta tyhjää juonta
Kutonut on tuo pauhaaja, niin tälle
Hymyilet vaan. Sun täytyy mukaan tulla,
Et kieltää saa. Kirottu miesi tää,
Sun sydänmailtani kun säikyttää!
SEBASTIAN.
Mist' ompi tuuli? Minne virta vie?
Tai olen hullu, tai tää unta lie.
Ajuni Letheen, mielihaave, paina!
Jos tää on unta, kestäköön sit' aina!
OLIVIA.
Tulehan! Antaudu mun johtooni.