LADY MACBETH.
Häntä hoitakaa; hän suurta
Tuo sanomaa.
(Palvelija lähtee.)
Kähisten itse korppi[7]
Nyt Duncanin tuloa onnetonta
Mun katton' alle raakkuu. Tulkaa, henget,
Te murhamielen kätyrit, naisluontoni
Muuks muuttakaa ja luokaa minut täyteen
Julminta hirmuisuutta päästä jalkaan!
Vereni saentakaa, salvatkaa
Tie säälilt', ett'ei tunnonvaivan etsot
Mun päätöstäni julmaa järkyttäisi,
Rakentain sen ja teon väliin rauhaa!
Mun rinnoilleni tulkaa, maidon sijast'
Imemään sappea, te murhahenget,
Te näkymättömät, miss' ikänänsä
Tuhoa väijytte! Tule, synkkä yö,
Sakeimpaan hornan savuun peity, ett'ei
Terävä veitsen' haavaa näe, jonk' iskee,
Eik' alta mustan vaipan taivas pilku
Ja huuda: "seis, seis!"
(Macbeth tulee.)
Suuri Glamis! jalo Cawdor!
Suurempi kumpaakin: — "sä, joka kerran" —
Sun kirjees yli kurjan nykyisyyden
Mun nostatti, ja vastaisuuden tunnen
Jo nykyhetkessä.
MACBETH.
Oi, armahani,
Yöks tänne Duncan saa.
LADY MACBETH.
Ja lähtee — milloin?
MACBETH.
Aamulla — niin on määrä.
LADY MACBETH.
Ei näe koskaan
Se aamu aurinkoa. Kasvos, armas,
On niinkuin kirja, josta kummia
Lukea saattaa. Pettääksesi aikaa
Mukaannu aikaan; silmin, käsin, kielin
Jaa mieltymystäs; ole niinkuin kukka,
Viaton päältä, mutta käärme alla.
Pidettävä on tulijasta huolta;
Sa tään yön suuret toimet jätä mulle;
Tuleviks päiviksi ja öiksi nuo
Yliherruuden ja vallan meille tuo!
MACBETH.
Enemmän toiste.
LADY MACBETH.
Katse kirkas vaan!
Se pelkur' on, ken muuttaa muotoaan.
Muu kaikki jätä mulle.
(Lähtevät.)
Kuudes kohtaus.