SOTURI.
Kuin päivän koita julmat ukonilmat
Ja myrskyt haaksirikkojatkin seuraa,
Niin hurman lähde tääkin turmaa huokui.
Kuningas skottein, huomaa, huomaa! Tuskin
Miehuuden aseill' oli oikeus lyönyt
Käpälämäkehen nuo käppäät kernit,
Kun Norjan herra, etuansa käyttäin,
Aseilla kirkkailla ja virkein voimin
Jo täytti päälle.
DUNCAN.
Mut Macbeth ja Banquo?
Heit' eikö säikyttänyt tuo?
SOTURI. Heh, kyllä:
Kuin jänis leijonaa, tai varpu kotkaa.
Olivat, totta puhuin, niinkuin tykit
Ladatut kaksin kerroin jyrinällä;
Niin he
Kahdesti kaksin kerroin löivät vastaan.
Veressä kylpeäkö teki mieli,
Vai uutta Golgathaako kuuluks tehdä,
En tiedä minä —
Apua huutaa haavani; ma voivun.
DUNCAN.
Kuin sanas kaunistaa sua haavas; maineen
On maku kummassakin. — Haavur' tuokaa.
(Soturi saatetaan ulos.)
(Rosse tulee.)
Ken tuossa tulee?
MALCOLM.
Jalo Rosse-thani.[2]
LENOX.
Mi kiire hänen silmistänsä vilkkuu?
Hoin katsoo se, ken jotain suurta tietää.
ROSSE.
Jumala kuningasta varjelkoon!
DUNCAN.
No, mistä matka, jalo thani?