BRABANTIO.
Oi, tyttäreni! Oi, mun tyttäreni!
1 SENAATTORI. Hän onko kuollut?
BRABANTIO.
Kuollut on hän mulle.
Häväisty, viety multa pois ja taikain
Ja puoskajuomain kautta noiduttu.
Noin hullust' ei voi horjahtua luonto —
Jos ei se tylsä ole, sokko, rampa —
Muun kautta paitse taian.
DOGI.
Ken se liekin
Noin ilkeästi häntä houkutellut
Pois itsestään ja teistä, — itse saatte
Lukea lain niin ankaraks, kuin suinkin
Te tahdotte, vaikk' omaa poikaanikin
Kanteenne koskis.
BRABANTIO.
Kiitän nöyrimmästi! —
Täss' on se mies, tää mauri, joka, näen mä,
On valtakunnan asioissa saanut
Teilt' eri kutsun.
DOGI & SENAATTORI.
Surkuteltavaa!
DOGI (Othellolle).
No, mitä vastaatten te puolestanne?
BRABANTIO.
Ei muuta mitään kuin ett' on se niin.
OTHELLO.
Arvoisat, mahtavat ja suuret herrat,
Te ylevät ja taatut suosijani!
Tuon vanhan miehen tyttären ma vein,
Se totta on; nain hänet, se on totta;
Niin suur' on päästä päähän rikokseni,
Sen suuremp' ei. On haasti mulla raaka,
Ja rauhan hempukieltä tuskin tunnen;
Siit' alkain, seitsemän kun vuoden voima
Mull' oli käsivarressani tuossa,
Yheksää kuuta vailla, tähän päivään
Päätoimi sen on telttakentäll' ollut.
En suurta mailmata paljon tunne,
Pait mikä sotaa, tappelua koskee;
Senvuoks en puoltopuheill' asiaani
Juur' kaunistele. Mut jos suvaitsette,
Niin koko rakkauteni juoksun kerron
Koristamatta, suoraan; rohdot, juomat
Ja loihtehet ja tenhot mahtavat, —
Sellaisist' olen, nähkääs, syytettynä —
Joill' immen tuon ma voitin.
BRABANTIO.
Tyttö kaino,
Niin tyynen siivo, että tunnettaankin
Jo punastuu hän; hänkö — luonnon, ijän
Ja maansa, maineensa ja kaiken pilkaks —
Rakastuis mieheen, jota nähdä pelkää!
Sen järki vajaa, rampa on, jok' uskoo,
Ett' avuisuus noin saattaa hairahtua
Pois luonnon uralta; ja luulla täytyy
Kavalan hornan juonet siihen syyksi.
Senvuoks ma vielä kerran väitän, että
Hän verta-hurmaavilla nestehillä
Tai muilla tehokkailla juomill' ompi
Lumonnut hänet.