JAGO.
Niiks' onko tullut?
OTHELLO.
Se näytä, ainakin tuo todisteita,
Ett' epäilykselle ei hakaa, hankaa
Jää kannatteeksi. Muuten voi sua, voi!
JAGO.
Arvoisa herra, —
OTHELLO.
Jos parjaat häntä ja mua kiusaat, älä
Rukoile koskaan; heitä sääli pois;
Luo kauhu kauhun päälle; te'e töitä,
Joit' ällistyypi maa ja taivas itkee:
Lisätä kadotust' et suuremmaksi
Voi millään.
JAGO.
Armoa! Oi, auta, taivas!
Mies olettenko? Missä järki, tunto? —
Hyvästi! Viekää virkani. — Mua houkkaa,
Rehellisyyteni kun virheeks tehdään! —
Oo, inha mailma! Huomaa, mailma, huomaa!
Rehellisyys ja suoruus vaarallist' on. —
Opista tuosta kiitän: tästä puolin,
Jos moist' on rakkaus, vähät siitä huolin.
OTHELLO.
Ei, viivy! — Rehellinen sinä lienet.
JAGO.
Ei, älykäs. Rehellisyys on narri:
Tavoittaa, vaan ei tapaa.
OTHELLO.
Jumal'auta!
Vaimoni puhtaaks luulen, enkä luule;
Sun rehelliseks luulen, enkä luule.
Tuo näyttees! Hänen nimens', äsken kirkas
Kuin otsa Dianan, nyt nokimusta
Kuin oma muoton' on. — Jos köytt' on, veistä,
Myrkkyä, tulta, hukuttavaa virtaa,
En tuota kärsi. — Varmuutta jos saisin!
JAGO.
Ma näen, kuink' aivan teitä kalvaa kiihko;
Kadun, ett' ilmi toin sen. Varmuuttako
Te tahtoisitte?
OTHELLO.
Tahtoisin? En, tahdon.