CAPULET.
Oi, veli Montague, suo kätes mulle:
Se tyttärein on eläke, en muuta
Voi vaatia.
MONTAGUE.
Ma enemmän voin antaa:
Kirkkaasta kullasta teen hälle patsaan.
Niin kauan kuin Veronan nimi säilyy,
Sen arvoista ei kuvaa nähdä varmaan,
Kuin Julian, tuon uskollisen, armaan.
CAPULET.
Sen viereen Romeo saa yhtä aimon:
Nuo uhri-raukat onnettoman vainon!
PRINSSI.
Tää aamu kolkon rauhan meille suo;
Surusta peittää kasvons' aurinkoinen.
Nyt kertokaa, kuink' yltyi vaino tuo,
Ett' armahtaa tai rangaista ma voinen.
Niin synkkää tarinaa ei kuultu konsa,
Kuin Julian ja hänen Romeonsa.
(Menevät.)
SELITYKSIÄ:
[1] Pois koko Amor j.n.e. Tavallista oli että suurempiin pitoihin usein tuli käskemättä naamioittuja vieraita, jotka edelläkävijänään lähettivät Amorin. Tämän tunnusmerkkejä oli side silmillä ja jousi kädessä.
[2] Kannoillaan kaislaa turtaa kutkutelkoot. Ennen oli tapana kaislalla peittää lattiat.
[3] Romeo suutelee Juliaa. Sh:n aikana ei pidetty sopimattomana seuran nähden suudella naista. Varsinkin tanssin lopetettua oli tapa semmoinen isoisimpienkin seuroissa.
[4] Kun kerjuutyttöön mieltyi kuningas. Sh. viittaa tässä, niinkuin usein muuallakin, erääseen vanhaan englantilaiseen ballaadiin, nimeltä "Kuningas Cophetua ja kerjäläistyttö".