MERCUTIO.
Sa, lemmen-orja! Lainaa lemmen siivet,
Yl ahtaan tomun kiidä.
ROMEO.
Syvään kiiti
Sen nuoli rintaan, ett'en kiitää voi sen
Keveillä siivillä; niin ahtaass' olen,
Ett'en voi tuskain ahdett' ylös nousta:
Ma lemmen raskaan taakan alle vaivun.
MERCUTIO.
Vai siihen vaivut? Raskautat näin lempes;
Liiaksi painoa niin hellän kestää.
ROMEO.
Lempikö hellä? Liiaksikin tyly,
Kesytön, hurja; pistelee kuin oka.
MERCUTIO.
Jos lemp' on tyly, ole tyly vastaan,
Ja pisto pistost' anna, niin sen suistat. —
Kotelo tänne, kasvojeni peitoksi
(Panee naamarin kasvoilleen.)
Noin, naama naaman eteen! — Mitä huolin,
Vaikk' ilkisilmä rumuuttani tarkkaa?
Hävetköön puolestani naamakoppa,
BENVOLIO.
Nyt kolkutus ja sisään! Sitten tulee
Jokaisen olla virkku jaloiltaan.
ROMEO.
Minulle soihtu! Huimapäiset houkot
Kannoillaan kaislaa turtaa kutkutelkoot.[2]
Ma iso-isän sananpartta käytän:
Saan katsella, kun valkeata näytän.
Se pila sopii nyt; ma muass' olen.
MERCUTIO.
Muassa, mies! yövartijan on käsky.
Jos muass' olet, autamme sun tuosta,
Suo anteeks, lemmenmuasta, joss' istut
Sa korviasi myöten kiinni. — Tulkaa!
Näin päivää valaisemme.
ROMEO.
Emme suinkaan.
MERCUTIO.
Ma tarkoitan: näin jouten valkeitamme,
Kuin tulta päivällä me kulutamme.
Hyvän aikeen tajumus se viisi kertaa
Viisille älyillesi vetää vertaa.