(Meluavaa hoboijan soittoa. Suuret ruokapidot. Flavius ja
muita palvelijoita. Sitten tulevat Timon, Alcibiades, Lucius,
Lucullus, Sempronius ja muita Ateenan senaattoreja sekä
Ventidius. Seuralaisia. Lopuksi kaikkien muiden jäljessä
Apemantus, tyytymättömänä tapansa mukaan.)
VENTIDIUS.
Suurkunniainen Timon, jumalat on
Isäni ikää muistaneet ja hänet
Ikuiseen rauhaan vieneet. Autuaana
Hän erosi ja minut rikkaaks jätti.
Jaloa sydäntänne palkiten.
Nyt nöyrin kiitoksin ma kaksinkerroin
Talenttimäärän maksan, joka auttoi
Mun vapauteen.
TIMON.
Ei, kelpo Ventidius!
Näin ystäväänne loukkaatte; ne annoin
Vapaasti lahjaks. Takaisin ken ottaa,
Hän todest' ei voi sanoa, ett' antoi.
En isoisien tapaa tohdi käyttää,
Vaikk' ihanalta rikkaan viat näyttää.
VENTIDIUS.
Mik' ylvä sydän!
(Kaikki luovat kunnioittavan katseen Timoniin.)
TIMON.
Kursaus, hyvät herrat,
Keksittiin siksi, että siitä kiillon
Sais himmit teot, ontot tervehdykset
Ja hyvät työt, jotk' aikeeseen jo ehtyy;
Mut tosi ystävyys ei moista kaipaa.
No, istukashan; suodummat te ootte
Mun rikkaudelleni kuin rikkaus mulle.
(Istuutuvat.)
1 YLIMYS. Siit', arvo herra, yksi tunnustus, —
APEMANTUS.
Haa! Tunnustus, ja sitten hirteen, niinkö?
TIMON.
Ah, Apemantus! — Ole tervetullut!