TIMON. Olisitte kai mieluummin vihollisten parissa aamiaisilla kuin päivällispidoissa ystävien kanssa.
ALCIBIADES. Jos ne ovat oikein verisen vereksiä, niin ei ole mikään herkku niiden vertaista; toivoisinpa parhaan ystäväni semmoisiin pitoihin.
APEMANTUS. Oi, jospa kaikki nämä imartelijat olisivat vihollisiasi, että voisit ne teurastaa ja sitten pyytää minua niitä nautitsemaan.
1 YLIMYS. Jos vain olisi meillä se onni, että kerrankin, armollinen herra, tahtoisitte koetella sydämmiämme, jotta saisimme ainakin osaksi osoittaa intoamme, niin pitäisimme itsemme iki-autuaallisina.
TIMON. Epäilemättä, hyvät ystävät, ovat itse jumalat niin säätäneet, että minulla on oleva paljon apua teistä. Kuinka olisitte muuten ystävikseni tulleet? Mitä varten olisi teillä tämä armas nimitys ennen tuhansia muita, jos ette olisi lähinnä sydäntäni? Olen itselleni teistä puhunut enemmän, kuin mitä häveliäästi itse voisitte puolestanne puhua; ja sen verran takaan teitä. Hyvät jumalat, ajattelen, miksi tarpeeksi meillä olisi ystäviä, jos emme koskaan niitä tarvitseisi? Nehän olisivat tarpeettomimpia olentoja maan päällä, jos emme milloinkaan niitä käyttäisi; olisivat niinkuin suloiset soittokoneet, jotka riippuvat seinässä koteloissaan ja itseensä kätkevät säveleensä. Olisinpa usein suonut olevani köyhempi, että voisin teitä lähemmäksi lähestyä. Me olemme luodut hyvää tekemään, ja mitä voimme paremmalla syyllä sanoa omaksemme kuin ystäviemme rikkauksia? Oi, mikä kallisarvoinen lohdutus, että on niin monta, jotka saattavat, niinkuin veljekset, vallita toinen toisensa omaisuutta! Oi, iloa, joka kuolee pois jo ennen kuin syntyikään! Silmäni eivät voi kyyneliään pidättää, näen ma; unohduttaakseni niiden heikkouden, juon terveydeksenne.
APEMANTUS.
Sinä itket, Timon, heitä juottaaksesi.
2 YLIMYS.
Noin meidän silmiss' ikään sikisi ilo,
Ja heti saalas esiin pulppusi.
APEMANTUS.
Ha! ha! Se oli äpärä se saalas.
3 YLIMYS. Todella, arvo herra, oikein hellyin.
APEMANTUS.
Oikeinko?