1 YLIMYS. Näette, kuink' on rakkaus teihin suuri.
(Soittoa. Cupido palaa, seurassaan amatsoneiksi puettuja naisia,
jotka, kanteleet kädessä, tanssivat ja soittavat.)
APEMANTUS.
Hei, mikä turhuuden on saatto tuossa!
Ne tanssii! Hullupäitä naisia!
Vain pelkkää hulluutt' elämän on loisto,
Kun tuota vertaa öljyhyn ja juuriin.
Rupeemme narreiks ihan huviksemme;
Suu maireess', imeksimme ihmisiä,
Ja palkinnoksi heidän vanhuuteensa
Kateuden, vihan myrkyt oksennamme.
Ken eläissään ei sortunut, tai sorra?
Ken kuollessaan ei hautaan haavaa vie,
Jonk' ystäviltään sai? Varonpa, että
Tuo, joka edessäni tuossa tanssii,
Mua kerran polkee; moista tavataan;
Kun päivä laskee, ovi suljetaan.
(Herrat nousevat pöydästä, osoittaen Timonille syvintä
kunnioitustaan; rakkautensa merkiksi ottaa kukin amatsonin,
ja kaikki tanssivat, miehet naisten kanssa, pari iloista
tanssia hoboijain soidessa.)
TIMON.
Ilomme ihannoitte, somat naiset,
Suloisen leiman suoden juhlallemme,
Jok' ei ois puolinkaan näin hemmyt ollut;
Te sille loiston annoitte ja arvon,
Näin sulostuttain oman keksintöni;
Ma siitä teitä kiitän.
1 NAINEN.
Arvo herra,
Parasta puolta kosketatte vain.
APEMANTUS. Niin kyllä, sillä huonoin puoli on likainen ja sietää tuskin koskettamista, luulisin.
TIMON.
Mitätön eine täällä vartoo, naiset;
Eteenne itse ottaa suvainnette.
NAISET.
Nöyrimmät kiitoksemme, jalo herra.
(Cupido ja naiset menevät.)